Aineisto
Nanguniemen hopeakäädyt osa1 : Korukätkön löytyminen
Dublin Core
Tekijä
Muu tekijä
Nimeke
Nanguniemen hopeakäädyt osa1 : Korukätkön löytyminen
Aihe
Kuvaus
Seppo Saraspään jäkälänhakumatka muuttui jännittäväksi tapahtumaketjuksi, kun hänen käteensä osui outo esine. Löytö sai miehen vähäksi aikaa sekaisin, etenkin kun varovainen tunnustelu löydöksen ympäristössä osoitti, että käädyksi paljastuneen esineen lisäksi vastaavia esineitä olisi kiven kolossa useampiakin. Jäkäkänkeruu jäi ja löytäjä kiiruhti kotiinsa ilmoittamaan löydöstä ensimmäisenä mieleensä tulleeseen paikkaan, Saamelaismuseoon. Museonjohtaja Tarmo Jomppanen saapui pikimmiten vaimonsa kanssa Ivaloon Shellin baariin, jossa pyyheliinan sisällä olevaa esinettä tarkasteltiin. Korukätkö sai levätä rauhassa vielä kolme päivää, kun Seppo lähti aiemmin sovitulle riekonpyyntireissulle. Pyyntireissu meni kuitenkin mönkään, kun ajatukset pyörivät menneessä ja korujen kätkemisen syissä. Korujen arveltiin olevan arabianhopeaa ja ne olivat saattaneet kulkeutua Inariin Vienenmerelle päättyneen hopeareitin kautta.
Luontiajankohta
2012-08-29
Julkistamisajankohta
2013-02-27
Lähde
http://tarinoideninari.fi/tarina/74
Provenienssi
Inarin kirjastotoimen haastatteluaineisto: Tarinat talteen -hanke 2011-2013
Kattavuus
12:46
Alueellinen kattavuus
Ääni Item Type Metadata
Haastattelija
Vaattovaara, Merja
Haastateltava
Saraspää, Seppo Juhani
Paikka
Ivalo
Nanguniemi
Vienanmeri
Inarijärvi
Tapahtuma-aika
2003
Kohdehenkilö
Haavio, Martti
Jomppanen, Tarmo
Hartikainen, Arja
Ojanlatva, Eija
Kokoelma
Viittaus
Saraspää, Seppo Juhani, “Nanguniemen hopeakäädyt osa1 : Korukätkön löytyminen,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 18. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/122953.