Aineisto

Novellien luonnoksia vuosilta 1947-1948

Dublin Core

Nimeke

Novellien luonnoksia vuosilta 1947-1948

Vaihtoehtoinen nimeke

Eräs helsingiläisromaani
Väinö Matias maksaa häiringin
Vierailu
Metsäkissan tarina
Erämies Laru
Lasta ristille
Yhä lännemmäksi
Pulveri

Kuvaus

Digitoitu dokumentti sisältää yhdeksän erilaista tekstiä.
Tekstit on kirjoitettu lyijy- ja kosmoskynällä palkkakuittilehtiöön, jossa on merkintä "RAAHE OY Halosenniemen saha".

Eräs helsingiläisromaani on kirjoitettu Gummeruksen antologiaan Meistä tuli kirjailijoita (1947).
Laajuus kahdeksan sivua
Kirjoituspaikka ja -aika Piippola 10.5.1947

Novellissa Väinö Matias maksaa häiringin päähenkilö on juoppo ja rahantunteva ukko.
Laajuus 12 sivua
Kirjoituspaikka ja -aika Pakokangas 22.5.1947
Väinö Matias maksaa häiringin on ilmestynyt ensimmäisen kerran 1940-luku -lehdessä (nro 5-7/47). Novelli sisältyy teokseen Kootut teokset 8 (1989).

Novellissa Vierailu ukkovaari ilmestyy haudan takaa kaimalleen Aatu Maalle. He tekevät yhdessä kaupunkireissun, jonka jälkeen ukko taas palaa hautaansa. Yhdessä ihmetellään modernisoitumisen rajua rientoa, sähkövaloja ja tehopommeja. Novelli on kirjoitettu alunperin New York Herald Tribunen Euroopan painoksen julistamaa suurta kansainvälistä novellikilpailua varten, jonka Suomessa järjesti Helsingin Sanomat.
Laajuus 32 sivua
Kirjoituspaikka ja -aika Piippola 8.8.1947 Piippola
Vierailu on ilmestynyt kokoelmassa Atomintutkija ja muita juttuja (Otava 1950), sisältyy teokseen Kootut teokset 7 (Otava 1989).

Novellin Metsäkissan tarina teema on darvinistinen olemassaolontaistelu eläinmaailmassa.
Laajuus kolme sivua, suluissa merkintä "jatkoa"
Kirjoituspaikka ja -aika Piippola 12.8.1947
Metsäkissan tarina on ilmestynyt ensimmäisen kerran kokoelmassa Atomintutkija ja muita juttuja (Otava 1950), sisältyy teokseen Kootut teokset 7 (Otava 1989).

Novelli Erämies Laru käsittelee metsästystä, ketunpyyntiä ja huiputusta.
Laajuus 28 sivua
Kirjoituspaikka ja -aika Piippola 25.9.1947
Erämies Laru on ilmestynyt ensimmäisen kerran kokoelmassa Atomintutkija ja muita juttuja (Otava 1950), sisältyy teokseen Kootut teokset 7 (Otava 1989).

Heta Rahkon esittelyä Otavan mainoslehteen.
Laajuus kolme sivua
Kirjoituspaikka ja -aika Piippola 3.10.1947

Novellissa Lasta ristille Rämeen Mari hiihtää matkojen takaa kirkonkylään ja kantaa esikoistaan repussa rovastin kastettavaksi. Tämä kieltäytyy, kun kasterahasta puuttuu 70 penniä. Niin Mari palaa tyhjin toimin mökkiinsä. Novellin teemana on kirkon ahneus. Kyseessä on luonnoksesta romaaniin Jauhot.
Laajuus 13 sivua
Kirjoituspaikka ja -aika Piippola 26.10.1947
Lasta ristille on julkaistu romaanissa Jauhot (Otava 1949), sisältyy teokseen Kootut teokset 7 (Otava 1989).

Yhä lännemmäksi -novellissa aiheina on lakkotaistelu, tappo ja pako.
Laajuus 40 sivua
Kirjoituspaikka ja -aika Piippola 18.2.1948
Yhä lännemmäksi on ilmestynyt ensimmäisen kerran kokoelmassa Atomintutkija ja muita juttuja (Otava 1950), sisältyy teokseen Kootut teokset 7 (Otava 1989).

Novellissa Pulveri käsitellään lumelääkkeen plasebovaikutusta.
Laajuus 13 sivua, teksti katkeaa kesken
Kirjoitusaika ja -paikka ei ole tiedossa.
Pulveri on ilmestynyt ensimmäisen kerran kokoelmassa Atomintutkija ja muita juttuja (Otava 1950), sisältyy teokseen Kootut teokset 7 (Otava 1989).

Luontiajankohta

1947-1948

Aineiston välittäjä

Pentti Haanpää -työryhmä

Julkistamisajankohta

2018

Kieli

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2017113055168

Provenienssi

Aineiston omistaa Pentti Haanpään seura.

Formaatti

Teksti/PDF

Oikeudet

Aineiston julkaisemiseen muualla on pyydettävä lupa Pentti Haanpään tekijänoikeuksien omistajalta.

Viittaus

Haanpää, Pentti, “Novellien luonnoksia vuosilta 1947-1948,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 28. maaliskuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/125340.
 

Tiedostot

89229.pdf

Geolocation