Aineisto

"Pinnebergien" muistio vuodelta 1946

Dublin Core

Nimeke

"Pinnebergien" muistio vuodelta 1946

Kuvaus

Digitoitu dokumentti on Liiketyöntekijäin liiton julkaisema ja Weilin & Göösin kustantama almanakka, joka on sidottu kangaskansiin. Vasemmassa yläkulmassa on ammattijärjestön logo, oikeassa alakulmassa merkintä "P. Haanpää". Vuoden 1946 almanakka on punakantinen. Aili Haanpää oli Liiketyöntekijäin liiton jäsen ollessaan Piippolan osuusmeijerikkönä ja mahdollisesti vielä toimiessaan osuuskassan hoitajanakin. Pentti Haanpää oli avustanut jutuillaan liiton Liiketyöläinen-lehteä vuodesta 1943 alkaen.

Almanakka on nimetty saksalaisen kirjailijan Hans Falladan (oik. Rudolf Ditzen, 1893-1947) romaanin päähenkilön mukaan. Romaani Kleiner Mann, was nun? ilmestyi vuonna 1932 ja se suomennettiin vuonna 1937 nimellä Mikä nyt eteen, Pinneberg? Romaanissa pikkuporvari tuntee ahdistusta Weimarin ajan Saksassa työläisten ja porvariston välissä löytämättä omaa ideologiaansa. Siksi juuri Pinnebergit olivat kaikkein alttiimpia nousevalle natsismille. Vuonna 1946 Liiketyöläinen-lehti vaihtoi nimensä Liiketyöntekijäksi, mikä kuvastaa Pinneberg-mielialaa. Se, että liiketyöläiset kutsuivat itseään Pinnebergeiksi ja halusivat olla työntekijöitä, ei työläisiä, osoittaa heidän pikkuporvarillista mentaliteettiaan.

Vuoden 1946 päiväkirjamerkinnät ovat almanakassa sivuilla 20-124. Haanpään kassakirja on sivuilla 194-196 ja 203-207. Haanpään tulot ja menot ovat sivuilla 206-207. Kirjanpidosta käy ilmi, että Haanpää antoi vaimolleen Ailille säännöllisesti huomattavan osan tuloistaan. Menopuolen tärkeimmät erät olivat viina ja peli.

Päiväkirjamerkinnät on julkaistu teoksessa Hurja. Pentti Haanpään muistiinmerkinnät 1940-1954 (Into 2016).

Luontiajankohta

1946

Aineiston välittäjä

Pentti Haanpää -työryhmä

Julkistamisajankohta

2018

Kieli

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe201802073204

Provenienssi

Aineiston omistaa Pentti Haanpään seura

Formaatti

Teksti/PDF

Oikeudet

Aineiston julkaisemiseen muualla on pyydettävä lupa Pentti Haanpään tekijänoikeuksien omistajalta.

Viittaus

Haanpää, Pentti, “"Pinnebergien" muistio vuodelta 1946,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 29. maaliskuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/125727.
 

Tiedostot

97810.pdf