Aineisto
Kiuruveden meijeri
Dublin Core
Nimeke
Kiuruveden meijeri
Kuvaus
Kiuruveden kirkonkylän osuusmeijeri. Vuonna 1908 saatiin uusi meijerirakennus, jonka suunnitteli Hankkija. Ensimmäisen kerran sitä laajennettiin vuonna 1930,
jolloin laajennusosaan sijoitettiin kerman vastaanottopuoli.
Vuonna 1935 rakennettiin Eino Mikkosen piirustusten pohjalta jäähuoneen päälle viisi asuinhuonetta. Vuonna 1938 ryhdyttiin vastaanottamaan myös maitoa ja meijeri muuttui maitomeijeriksi. Rakennusta laajennettiin 1950- ja 60 -lukujen vaihteessa, jolloin tehtiin maidon vastaanottohuone ja lämpökeskus. 1960- ja 70-luvuilla tehtiin useita laajennuksia ja muutoksia. Vuonna 1979 siirryttiin voimariinin valmistukseen ja vuonna 1984 valmistui voimariiniosasto. Meijerin toiminta päättyi vuonna 1996. Meijerin alueella ovat arkkitehti Aarne Timosen suunnittelema vuonna 1953 valmistunut 2-kerroksinen asuinrakennus ja Veikko Larkaksen suunnittelema vuonna 1961 valmistunut konttori- ja asuinrakennus.

Kieli
Formaatti
Kuva/JPEG
Oikeudet
Käyttöoikeus vapaa. Lähde mainittava.
Kuva Item Type Metadata
Original Format
Valokuva
Kokoelma
Viittaus
“Kiuruveden meijeri,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 18. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/129058.