Aineisto

Joensuun Vapaaopisto ja Joensuun Keskus-Vapaaopisto työvuonna 1926-1927

Dublin Core

Nimeke

Joensuun Vapaaopisto ja Joensuun Keskus-Vapaaopisto työvuonna 1926-1927

Kuvaus

Joensuun vapaan kansansivistystyön alku ja myös Joensuun Vapaaopiston juuret olivat kansantajuisessa luento- ja kurssitoiminnassa jo 1860-luvulta lähtien. Rafael Engelberg teki aloitteen luentotoiminnan muuttamiseksi varsinaiseksi opistoksi Ylioppilaiden kansanvalistustoiminnan keskusvaliokunnan nimissä.

Opiston säännöt hyväksyttiin 15.2.1920, ja opisto aloitti toimintansa Joensuussa 7.11.1920. Siitä ryhdyttiin käyttämään nimeä Joensuun Vapaaopisto.

Aluksi opisto toimi sivutoimisen johtajan ja johtokunnan turvin, kunnes vuonna 1922 opistolle haettiin päätoimista johtajaa. Hakijoiden joukosta ensimmäiseksi johtajaksi valittiin Olla Teräsvuori 1.9.1922 alkaen. Hän hoiti virkaa vuoden 1933 syksyyn saakka.

Lähde: Erkki Kinnunen: Olla Teräsvuori 1888-1953

Julkaisussa kerrotaan paitsi Joensuun Vapaaopiston toiminnasta lukukaudelta 1926-1927 myös Pohjois-Karjalan Keskus-Vapaaopiston toiminnasta. Joensuun Vapaaopiston alaiset opintokerhot toimivat eri puolilla Pohjois-Karjalaa ja Laatokan Karjalassa.
Julkaisu sisältää myös Rajaseudun Kansankorkeakoulu-Yhdistyksen säännöt.

Lähde

Jns:n seutukirjaston maakuntaosasto – PKKO 38.6 JOE

Kieli

Aikamääre

1927

Mittasuhteet

40 s.; 14,5 x 22 cm

Kokoelma

Viittaus

Teräsvuori, Olla, “Joensuun Vapaaopisto ja Joensuun Keskus-Vapaaopisto työvuonna 1926-1927,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 28. maaliskuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/132619.
 

Tiedostot

http://digikoivikko.vaarakirjastot.fi/files/original/d8552892db10f83aae9d209a63184c0a.pdf