Aineistot (yhteensä 863)

  • Aihe on tarkasti "Varsinais-Suomi"

1986
S. 3-27: Gustav Adolph Bökmanin Someron pitäjän kuvaus / Timo Alanen. S. 28-57: Eric Boreniuksen Someron ja Somerniemen kuvaukset vuodelta 1753 / Jussi Härme

Eripainos Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistyksen vuosikirjasta 55

1976
Eripainos: Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistyksen vuosikirja 45, 1976. Sivut 110-124.

Kauppapuotien toiminta kävi kannattamattomaksi 1970-luvulla, jolloin Kerttulan liikekeskus tavarataloineen alkoi vetää asiakkaita puoleensa. Raision ensimmäinen suurmyymälä Sokos aloitti toimintansa vuonna 1973.

Avainsanat:

Tien oikealla puolella lähes kirkon kohdalla oli laakeaan kallioon hakattuna kuuluisan rosvon Sika-Kyöstin kuolinpaikkaa ja -aikaa osoittava merkintä. Se hävitettiin valtatie 8:n (Turku-Raisio moottoritien) rakennustöiden yhteydessä vuonna 1960.

1970-luvun lopulla ja 1980-luvun ensimmäisellä puoliskolla Raisio saavutti mainetta myös rock-kaupunkina. Raision suuri ylpeys SIG oli tuolloin suosionsa huipulla tehden kotikaupunkiaan, suurta risteystä tunnetuksi.

Avainsanat:

Monille vanhemman polven raisiolaisille seuratalo tanssilavoineen tuo mieleen lämpimiä muistoja vuosikymmenten takaa. Varppeenmäellä sijainnut seuratalo valmistui vuonna 1920. Kukoistusaikanaan se oli Raision huvielämän keskus. Talon käyttö alkoi…

2012
Savojärven ympäri kiertää luontopolku, jonka pituus on n. 6 km, polulle pääsee Kurjenpesän luontotuvalta ja Rantapihalta. Reitti on suo-osuuksien osalta pitkostettu ja reitin varrella on levähdyspaikkoja. Reitti on helppokulkuinen ja sisältää paljon…

1942
Eripainos Uudenkaupungin Sanomat
Sis. myös Tietoja eestiläisten saunasta M.J. Eisenin (1857-1934) mukaan

Avainsanat: ,

1800-luku
Rakennus on toiminut 1800-luvulla mm. pappien ja nimismiehen asuntona. Viimeiseksi Lehtiniemen pientilan päärakennuksena vuosina 1889-1927, ensin Torppari Matts Johanssonin ja sitten hänen poikansa August Lehtisen omistamana ja asuttamana.…

1928
Santalan tila sijaitsi Viheriäisissä, Kaanaassa. Sen paikalle rakennettiin Nesteen insinööritalot eli insinööreille tarkoitetut paritalot, jotka valmistuivat vuonna 1961.

Kuvanveistäjä Jyrki Sailon harmaasta graniitista tekemä ratsastavaa sotilasta rukousasennossa esittävä sankarimuistomerkki kiinnitettiin sankarihauta-alueelle Raision kirkon ulkoseinään vuonna 1949. Talvi- ja jatkosodissa kaatui yhteensä 63…

Avainsanat:

Sampan kioski toimi vuodesta 1972 seuraavan vuosikymmenen puoliväliin vanhan liikekeskuksen katutasossa.

Avainsanat:

Vehmassalmen saha- ja myllyosakeyhtiö

Avainsanat:

1950
Rehtori Joel Vilkin sadehavaintoja Joensuun kylässä Somerolla.

1949
Rehtori Joel Vilkin sadehavaintoja Joensuun kylässä Somerolla.

1948
Rehtori Joel Vilkin sadehavaintoja Joensuun kylässä Somerolla.

1947
Rehtori Joel Vilkin sadehavaintoja Joensuun kylässä Somerolla.

Avainsanat:

1946
Rehtori Joel Vilkin sadehavaintoja Joensuun kylässä Somerolla.

1945
Rehtori Joel Vilkin lumi- ja jäähavaintoja Joensuun kylässä Somerolla.

1944
Rehtori Joel Vilkin säähavaintoja Joensuun kylässä Somerolla.

Raision keskustan vanhimmat kerrostalot ovat vuonna 1955 valmistunut kunnantalon asuntola (nyk. Villiviini) ja vuonna 1958 valmistunut Säästöpankintalon asuntosiipi. Kummankin rakennuksen suunnitteli arkkitehti Lauri Sipilä, jonka suunnittelema on…

1925
Kuvan lahjoittaja: Pirkko Laine.


1924
Ruunalan risteys Someron Joensuussa v. 1924. Oikealla 1921 valmistunut Someron Osuuskaupan ensimmäinen oma toimitalo. Vasemmalla kaupan autotalli (vaalea rakennus) ja ulkovarasto, jonka takana näkyy rakenteilla oleva Purolinna.


Avainsanat:

1992
toimittanut: Laurin yläasteen 8 B/1992-1993

2015
Runosmäen kirjasto aloitti toimintansa 1. joulukuuta 1977 Turun kuudentenatoista sivukirjastona.
Runosmäki on Turun suurimpia lähiöitä.

Avainsanat:

1928
Ylipainos Varsinais-Suomen maakuntakirja 1:stä
Lisiä Uudenkaupungin historiaan 16

Avainsanat:

Riutan torppa Someron Terttilässä. Torppa siirrettiin Someron museon tontille vuonna 1955.
Kuvan lahjoittaja: Viljo Jalava.


1955
Riutan torppa Terttilän Pälikönkulmalla ennen purkamista 13.6.1955.
Kuvan lahjoittaja: Tapio Horila.



Avainsanat:

1972
Rakennukset vasemmalta: lätti, lato ja pihatto.

Lahjoittaja: A.Hirsjärvi.

Avainsanat:

2005
Mauri Perkonojan kirjoittama tarina. Kopioitu alkuperäisistä konekirjoitusliuskoista ja sidotettu yhteen.

Avainsanat:

1938
Vehmaalainen Yrjö Kartio toisessa rivissä ensimmäinen vasemmalta

2018
Repolan ristin taulussa oleva teksti:

"Repolan risti
Pyhän Henrikin kerrotaan Satakuntaan lähtiessään määränneen, että jos hän matkalla saa surmansa, on risti pystytettävä siihen missä hänen ruumistaan vetävät härjät pysähtyvät.
Vielä vuodelta…

Avainsanat:

 
Koneluettavat metatiedot: