Aineistot (yhteensä 59)

  • Aihe on tarkasti "maatilat"

1940-luku
Lammi oli maatalousvaltainen pitäjä aina 1970-luvun puoliväliin asti. Vuonna 1910 ammatissa toimivasta lammilaisista 90 prosenttia sai elantonsa maa- ja metsätaloudesta. Vuoteen 1970 mennessä tämä osuus oli pudonnut 50 prosenttiin, ja vuonna 1990…

1920-luku
Lammin kirkonkylän raitin varrelle kirkolta Hämeenlinnan suuntaan muodostui jo varhain kylän tiheimmin rakennettu alue, jolla oli myös useita kauppaliikkeitä. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy vuonna 1922 laajennettu Lammin osuuskaupan talo, jonka…

1930-luku
Lammin kirkko ja kirkonkylä on kuvattuna Mommilantien suunnasta tässä 1930-luvun postikorttikuvassa. Tien vasemmalla puolella oleva pitkä rakennus oli Huovilan tilan päärakennuksena vuosina 1918–1929. Lammin osuuskauppa osti talon tontteineen vuonna…

1910-luku
Postikorttikuva Lammin kirkonkylästä on otettu Linnamäen rinteeltä joskus 1910-luvulla ennen kansalaissotaa ja kirkonkylän paloa. Kirkon kellotapulista oikealle oleva rakennus on maalari Kyllösen talo. Sen oikealla puolella olevan vaalean talon…

1918
Lähes koko Syrjäntaan kylä tuhoutui kansalaissodassa Syrjäntaan taistelussa huhtikuussa 1918. Ennen sotaa kylässä oli ollut yli kolmekymmentä taloa maantien varrella. Hämeen läänin maanviljelysseuran rakennusmestari E. A. Talpo suunnitteli…

1938
Ihamäen tilan päärakennus poltettiin kansalaissodassa. Eero ja Kerttu Ihamäki rakennuttivat uuden talon, joka valmistui 1938. Talo on kaksikerroksinen lautavuorattu hirsirakennus, jonka parvekeosassa on mansardikatto. Pääovea reunustaa neljä…

1919
Tappurin tilan asuinrakennusta aloitettiin rakentamaan vuonna 1918 ja se valmistui vuonna 1919.

Talon alkuperäiset julkisivukuvat ja pohjapiirustukset ovat säilyneet hyvin, suunnittelijana on O. Touru.

Talon 600 neliötä jakaantuu kolmeen…

2008
90-vuotiasta Tappurin taloa kunnostettiin vanhaa vaalien ja kunnioittaen 2000-luvun alkupuolella. Talon ikkunat ja julkisivun väritys ovat alkuperäiset, katon harjassa oleva keltainen koriste ”Nouseva aurinko” palasi paikalleen kunnostustöiden…

1919
Hilma Alistuvan reseptivihko sisältää pääasiassa herkullisten leivonnaisten ohjeita, joita tehtiin Tappurin talossa 1900-luvulla. Hilma Alistuvasta tuli Tappurin tilan emäntä, kun hän avioitui Juho Salmelan kanssa vuonna 1902.

Nykyistä Tappurin…
 
Koneluettavat metatiedot: