Aineistot (yhteensä 8)

  • Aihe on tarkasti "pyynti"

1962
Nakkilalaisten nahkiaispyytäjien haastatteluihin pohjautuva kirjoitus. Koonnut Riitta Rantanen Satakuntalaisen Osakunnan kotiseuturetkellä vuonna 1962.

Avainsanat: , ,

Pekka Morottajan suku on kuuluisaa karhunkaatajasukua. Taitavat karhunpyytäjät, joihin Pekkakin lukeutuu,  saivat lisänimen Karhu etunimensä liitteeksi. Karhu-Pekan kertomuksissa eletään aikaa, jolloin karhua pyydettiin talviaikaan. Pyynti tapahtui…

2013-01-31
Reino Lahdenmäellä on yli 60 vuoden kokemus petojen pyynnistä ja eränkäynnistä. Tässä tarinassa kerrotaan kommelluksista, joita sattui karhunpyyntireissulla Kampaselässä.

2013-01-31
Näätänpyyntireissu vaihtui ahmanpyynniksi, kun koira yllätti munajahdissa olleen ahman. Hyvävainuinen koira ja Reino lähtivät jälistämään karkuunpäässyttä ahmaa. Välillä näytti, että ahma pääsi karkuun ja alettiin ruokatauolle. Koira oli kuitenkin…

1998
Ruskilan perinnepiirin haastattelema Toivo Laaksonen kertoilee nahkiaistokeitten rakentamisesta. Maire Raunion laatima kirjoitus ilmestyi Ruskilan kotiseutulehti Tyvipään kylässä vuonna 1998.

Avainsanat: , ,

Sudenpyynti on kärsivällisyyttä vaativaa hommaa. Niinpä poromiehet, joilla ei ollut aikaa susijahtiin kirjoittivat Koppelossa asuvalle ammattimetsästäjälle Nikodemus Peltoselle susilaumoista, jotka olivat hyökänneet porojen kimppuun. Peltonen oli…
 
Koneluettavat metatiedot: