Pentti Haanpään elämä ja tuotanto

Pentti Haanpää Oulun Asemakadulla 25.10.1940.

Pentti Haanpään vanhemmat olivat maanviljelijä Mikko Haanpää ja Maria Susanna (Sanna) Keckman. Hän oli kotitalonsa vanhin poika. Mikko Haanpää oli kirjoittanut kirjoja, samoin setä, ja isoisä Juho Haanpää oli valtiopäiväedustaja ja Suomen kirjailijaliiton perustajia. Suku oli yhteiskunnallisesti toimeliasta.

Pentti Haanpää asui koko ikänsä Piippolassa Pohjois-Pohjanmaalla. Hän jätti kansakoulun kahdesti kesken mutta oli myös sen paras oppilas. Haanpää luki ja opiskeli itsekseen englantia, estetiikkaa ja filosofiaa. Kun Haanpää lähti sotaväkeen 1925, hän harkitsi sotilasuraa, mutta asepalvelus oli vastenmielistä ja hän palasi kirjailijaksi. ”Kynähommien” vaihtoehtona oli lähtö Kanadaan. Haanpää avioitui vuonna 1940 osuuskassanhoitaja Aili Karjalaisen (1912-1970) kanssa. Heille syntyi yksi lapsi, tytär Elsa (1945-1989).

Haanpää luki alkukielellä englanninkielistä kaunokirjallisuutta ja seurasi myös The Observer -lehteä. Piippolan Leskelässä elämään kuului paitsi sivullisuus myös osanotto urheiluun, korttipeleihin ja ajoittaiseen juopotteluun. Jalan, polkupyörällä ja linja-autolla Haanpää teki retkiä Itä- ja Pohjois-Suomeen, kesällä 1930 Lapin tuntureille ja Petsamoon. Helsingin-matkoillaan hän piti yhteyttä liberaaleihin ja vasemmistolaisiin kirjallisiin piireihin esim. kirjailijaryhmä Kiilaan, jonka jäsen hän oli. Kotikylässään ja matkoilla kuulemiaan ja näkemiään Haanpää työsti novelleihinsa. Ulkomaille hän matkusti kerran, vuonna 1953 Kiinaan, josta syntyi matkakirja Kiinalaiset jutut (1954).

Pentti Haanpää Korpelaisessa Lamujärvellä vuonna 1951.

Ylistetystä esikoiskirjailijasta kustannusboikottiin

Pentti Haanpää voitti Nuoren Voiman liiton ja Panu-lehden kirjoituskilpailut jo ennen kuin esikoisnovellien kokoelma Maantietä pitkin ilmestyi 1925.  Kaksi vuotta sen jälkeen ilmestyivät teokset Kolmen Töräpään tarina ja Tuuli käy heidän ylitseen. Haanpään ensimmäiset teokset saivat maan kulttuuripiireiltä ja kriitikoilta erittäin hyvän vastaanoton. Tulenkantajien kirjallinen piiri kutsui hänet Helsinkiin, ja tällä matkalla luotiin myytti kirjoitustaitoisesta tukkijätkästä, joka antoi uskoa suomalaisen kirjallisuuden ”suureen nousukauteen”. Helsingissä häntä pidettiin metsäläisenä, kotiseudulla outona joutomiehenä.

Haanpään teoksissa koulu on ensimmäinen niistä yhteiskunnan laitoksista, jotka pakottavat yksilön alistumaan yhteiskunnan muottiin. Muita ovat armeija, kirkko, oikeuslaitos ja koko valtio sekä talousjärjestelmä. Myös luonto painaa ihmistä, mutta metsät ja vedet tarjoavat myös pakotien yhteiskunnan koneistosta.

Vuonna 1928 ilmestynyt novellikokoelma Kenttä ja kasarmi sisälsi Haanpään sanoin ”naturalistisen tarkkoja, mieleen iskeytyneitä kuvauksia kasarmielämästä”. Paljastavista kuvauksista syttyi kirjasota, jossa Haanpää leimattiin armeijan häpäisijäksi ja kommunistiksi, vaikka novellit eivät ainakaan liioitelleet sotaväen olojen kehnoutta. Edes kirjailijaa aiemmin juhlineet Tulenkantajat eivät tukeneet häntä julkisuudessa. Novellikokoelmassa suomalaiseen kirjallisuuteen astuu ensi kertaa herrojen touhua kiroileva purnari, jota kuvatessaan Haanpää oli liian omapäinen ja yhteiskuntakriittinen. Hänestä ei tullutkaan kansalliskirjailijaa vaan 1930-luvun kirjallisuuden toisinajattelija, joka ei saanut vuoden 1930 jälkeen teoksiaan julkaistuksi, kunnes romaani Isännät ja isäntien varjot ilmestyi vuonna 1935.

Romaanissa Noitaympyrä individualistinen metsätyömiespäähenkilö arvostelee puutavarayhtiöitä ja kapitalismia yhä terävämmin ja lähtee lamakauden Suomesta Neuvostoliittoon. Sotalaitoksen vallankäyttö on kohteena romaanissa Vääpeli Sadon tapaus. Lamakautta ja lapuanliikkeen toimia satiirisesti käsittelevä novellikokoelma Ilmeitä isänmaan kasvoilla ei myöskään päässyt julkisuuteen. Nämä teokset julkaistiin vasta Haanpään kuoleman jälkeen. Haanpään kohdalla ei ollut kysymys vain kirjojen torjumisesta vaan kirjailijan vaientamisesta, sillä myöskään Haanpään urheiluaiheisia novelleja ei vuosikausiin kustannettu.

Haanpää piti köyhän ihmisen puolta ja eritteli valtarakenteita. Hänen teostensa päähenkilöt ovat kansanomaisia intellektuelleja, jotka epäilevät kaikkien ”aatteitten, pyrkimysten ja vouhasteluitten” mahtia. Haanpään novellit ja romaanit näyttävät elämästä yhä uusia yllättäviä puolia, joissa kohtalokkuus ja huumori vaihtelevat. Haanpään tuotantoon kuuluu satoja novelleja, joissa yksittäisistä tapauksista syntyy monipohjainen, erikoislaatuinen tarina.

Uhmaavien yhteiskuntakriitikoiden rinnalla Haanpään teoksissa vilisee monenlaisia muitakin henkilöitä, joutilaita filosofisia tarkkailijoita ja keplottelevia veijareita. Romaani Taivalvaaran näyttelijä (1938) tekee epäilyttäviksi ihmisen roolit ja identiteetin, sillä ihmisessä on aina ”tehtyä ja tekeytynyttä”.

Pentti Haanpää ja Ilkka Tabell vuonna 1953.

Pentti, Oskari ja Mikko Haanpää vuonna 1953 Nivalan talossa.

Koko kansan Haanpää

Talvisodassa Haanpää taisteli Jalkaväkirykmentti 40:n rivimiehenä Kemijärvellä ja Sallassa sekä Viipurinlahdella. Romaani Korpisotaa (1940) merkitsi Haanpään kirjailijanuran uutta käännekohtaa. Hänet hyväksyttiin jälleen huomattavien kirjailijoiden joukkoon. Romaani tuo suomalaiseen sotakirjallisuuteen realistisen rivimiehen näkökulman. Jatkosodassa Haanpää palveli huoltojoukoissa. Hänen novelleissaan ja suuren menestyksen saaneessa romaanissa Yhdeksän miehen saappaat (1945) sota on paha murrosaika, mutta sen keskellä seikkailevat myös humoristiset veijarit ja sielukkaat työmiehet.

Haanpään arvostus kirjailijana vahvistui edelleen sotien jälkeen, vaikka toisaalta Haanpää ei vieläkään saanut nurjimpia sodanvastaisia novellejaan julkisuuteen kirjoissaan. Jutut (1946) ja muut novellit sekä romaani Jauhot (1949) saivat kiittävän vastaanoton. Humoristin, metsien kuvaajan ja ironisen novellinrakentajan taidot tunnustettiin.

Sodan jälkeen Haanpää vaimoineen muutti Leskelästä Piippolan kirkolle, missä vaimo hoiti osuuskassaa. 1940-luvun lopussa Haanpää hankki Korpelaisen mökin Iso Lamujärven rannalta Pyhännästä. Se mahdollisti kalastamisen, kirjoittamisen ja Haanpäälle luonteenomaisen yksinolon jopa viikoiksi. Korpelaisen lähivesillä Pentti Haanpää hukkui syysmyrskyssä 30. syyskuuta 1955, kaksi viikkoa ennen 50-vuotispäiväänsä.

Haanpään kustantamatta jääneet teokset otettiin mukaan hänen kuolemansa jälkeen julkaistuihin Koottuihin teoksiin, joista on tullut jo kahdesti uudet laitokset. Haanpää on edelleen ajankohtainen, mitä kuvastaa se, että hänestä on 2010-luvulla tehty uusi elämänkerta ja hänen aiemmin julkaisemattomia kirjoituksiaan on ilmestynyt useissa kokoelmissa. Haanpään elämän mainio dokumentti ovat hänen muistivihkonsa, joihin hän kirjoitti sekä teoksensa että muistiinpanoja elämästään. Osa niistä on julkaistu nimellä Muistiinmerkintöjä 1925–1939.  Nyt Digi.kirjastot.fi-sivustolla on luettavissa lisää Haanpään muistivihkoja ja käsikirjoituksia 1920-luvulta aina hänen kuolemaansa syyskuuhun 1955 asti.