Inarin kirkon alttaritaulu kastui evakkomatkalla ja se korjattiin Ateneumissa Helsingissä. Tarinassa muistellaan Inarin kirkonkylän ja Inarin seurakunnan historiaa.
Inarissa oli vähän varsinaista ansiotyötä tekeviä ihmisiä. Ihmiset saivat toimeentulonsa kalastamalla, riekonpyynnillä ja harjoittamalla poronhoitoa. Inarin suolasiikaa toimitettiin puupytyissä Rovaniemelle myyntiin.
Entiseen aikaan Inarissa kirkkopyhät kestivät 2 - 3 päivää, paikallista väkeä oli paljon liikkeellä eikä ihmisillä ollut kiire. Nyt paikalliset ihmiset käyvät vähemmän kirkossa ja aina on kiire.
Muualta tulleita kullankaivajia saattoi olla jopa enemmän kuin paikallisia. He viettivät Inarissa kesäkauden ja lähtivät usein talveksi kotiseuduilleen.
Ivalojokivarren asukkailla ei ollut joutoaikaa. Joutessaan he rakensivat veneitä, rekiä ja saaveja. Tuotteet myytiin Norjaan, mutta ne piti jättää keskentekoisiksi, joilloin niistä ei tarvinnut maksaa tullimaksua. Myös karvakenkiä myytiin.
Ohraa viljeltiin Törmäsessä ja Ivalossa, paikoin se kasvoikin hyvin. Ohran puimiseen tarvittiin riihi. Katovuosina 1918 - 1919 perunakaan ei kasvanut ja jouduttiin lisäämään puusta jauhoa pettuleipään. Tulirokkoon ja espanjantautiin kuoli paljon…
Rieston Jaakko oli selvännäkijä Sompiosta. Hän ennusti Tuomas Törmäselle, että tämän tuleva vaimo löytyisi hyvinkin läheltä ja olisi lappalainen. Tuomas ei ennustuksesta innostunut. Ennustus kuitenkin kävi toteen.
Vilho Edvard Törmänen ja Tuomo Itkonen olivat luokkatovereita. Kirjailija Törmänen oli jo lapsena kova lukemaan ja hyvä oppilas koulussa. Hän muutti myöhemmin Lohjalle ja toimi opettajana ja toimittajana.
Inarilaiset kävivät Norjan puolella vaihtamassa voita ja poronlihaa suolaan, sokeriin ja kahviin. Inari oli tullivapaa alue, Norjasta tuotuja elintarvikkeita ei saanut viedä eteenpäin Sodankylään. Puhakka, joka jäi kiinni kahvin salakuljetuksesta…
Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa