Aineistot (yhteensä 6)

  • Aihe on tarkasti "Suomen kasarmit"

1930-luku
Jääkäritykistörykmentti majaili Hämeenlinnassa Suomenkasarmeilla vuosina 1922–1933. Kuvan punatiilinen miehistörakennus sijaitsee kasarmialueen pohjoislaidalla Turuntien varrella. Rakennus valmistui alun perin upseerien asuintiloiksi vuonna 1913, ja…

1890-luku
Suomen 7. Hämeenlinnan tarkk'ampujapataljoona perustettiin vuonna 1878. Sotaväen kasarmit sijoitettiin vanhaa hautausmaata vastapäätä nykyisen Turuntien alkupäähän. Nämä Suomenkasarmien puiset rakennukset valmistuivat vuosina 1882–1883.…

1900-luku (vuosikymmen)
1900-luvun alussa keskustasta Läntiselle Viertotielle (nyk. Turuntielle) kuljettiin Kuivansillan yli. Vasemmalla kuvassa näkyy Suomenkasarmien puurakennuksia. Vuosina 1881–1901 Suomella oli asevelvollisuuteen perustunut oma armeija, ns. vanha…

1890-luku
Hämeenlinnan keskustan ja Myllymäen välinen notkelma joutui kevättulvien aikaan veden valtaan, samoin kuin linnan ja kaupungin välinen aluekin. Melojan takana Myllymäen alarinteessä näkyy Suomen 7. Hämeenlinnan tarkka-ampujapataljoonan kasarmeja ja…

1884 -1890
Kabinettikuvassa on näkymä Hämeenlinnan keskustan länsilaidalta Kuivansillan yli kohti Myllymäkeä. Kuvan taustalla näkyy vuosien 1881–1883 välisenä aikana rakennettuja Suomen kasarmien puurakennuksia Läntisen viertotien (nykyisen Turuntien)…

1930
Suomenkasarmien ensimmäisessä rakennusvaiheessa 1880-luvulla alueelle rakennettiin puisia miehistö- ja asuinrakennuksia suomalaista sotaväkeä varten. Kolme miehistörakennuksista paloi 1900-luvun ensimmäisinä vuosina. Suomalaisen sotaväen…
 
Koneluettavat metatiedot: