Aineistot (yhteensä 4)

  • Aihe on tarkasti "kotielämä"

2012-01-9
Junnu-Matin talo oli Koppelon kylän keskus, jossa hoidettiin posti- , puhelin- ja kauppa-asiat. Talossa asui paljon oman suvun väkeä, mutta ovet olivat silti avoinna kulkijoille, jotka saivat yöpyä ja ruokailla talossa. Runsaasta väkimäärästä…

Kertoja muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan Salmijärvellä. Äiti oli jäänyt leskeksi, lapsia oli yksitoista. Norjalaiset ostivat metsiä ja puut uitettin Paatsjokea pitkin. Perheen pojat olivat vuoronperään savotoissa, välillä hevonen sai levätä…

1998-11-18
Jouni Mattus muistelee lapsuuttaan ja koulunkäyntiä Riutulassa. Mattuksen perhe asui aluksi Tirrossa, talossa jossa ei ollut sähköjä. Yhdessä talossa oli puhelin, jota käytettiin harvoin. Asiat toimitettiin mieluummin käymällä paikan päällä. Lasten…

2012-05-22
Elsan kotona asui oman perheen lisäksi myös ämmiksi kutsuttu Marja-Liisa Rotola, joka oli lapsille hyvin tärkeä ihminen ja osallistui lasten kasvattamiseen. Perheessä pidettiin karjaa ja pihapiirissä oli myös paja, jossa sijaitseva paljekonttori…
 
Koneluettavat metatiedot: