Aineisto

Lottala ja Yhteiskunta nimillä tunnettu rakennus Lapinlahden keskustassa

Dublin Core

Nimeke

Lottala ja Yhteiskunta nimillä tunnettu rakennus Lapinlahden keskustassa

Kuvaus

Lapinlahden lotat olivat usean vuoden ajan halunneet hankkia osastolle oman talon. Heillä oli kiikarissa hyvällä paikalla oleva Ollikaisen liiketalo. Niinpä uudenvuoden päivänä 1941 ryhdyttiin tuumasta toimeen ja lähdettiin Klaus Ollikaisen puheille Honkaniemeen kaupantekoon. Jo samana iltana kauppa tehtiin ja kauppakirja allekirjoitettiin seuraavana päivänä. Lottakoti rakennuksena oli yhdistyksen omaisuutta, mutta Manttaalikunta omisti tontin, josta vuokrakirja on tehty maaliskuussa 1941.

Kaksi helsinkiläistä lukiolaispoikaa oli kesällä 1943 työvelvollisina kartoittamassa Onkivedellä järvimalmiesiintymiä. He ovat usein käyneet Lottalassa. Alakerrassa oli kahvila, ruokala ja keittiö sekä yläkerrassa 5-6 matkustajahuonetta. Emännöitsijä Iida Roininen ja tarjoilijalotat olivat tulleet tutuiksi.
Kun Lotta Svärd järjestö kiellettiin jatkosodan jälkeen 1944, yhdistys luovutti sekä tontin vuokraoikeuden että omistuksessaan olleen rakennuksen irtaimistoineen Lapinlahden kunnalle marraskuussa 1944. Nimeksi tuli Yhteiskunta, ja majoitus- ja ravintolatoiminta jatkui. Jossain vaiheessa kiinteistön omistajaksi on tullut Haminamäki-säätiö, jolta kunta osti sen vuonna 1966. Talo purettiin vuonna 1981 valmistuneen uuden kunnan virastotalon tieltä.
Lähteenä mm. Iisalmen suojeluskuntapiirin Koljonvirta-lehti nro 10 s. 13-14 1.10.1942. Siinä on artikkeli Hajamuistoja Lapinlahden Lottakodin rakennuskaudelta. (päiv. 11.11.2019)

Aineiston luovuttaja: Lapinlahti-Seura

Aineiston välittäjä

Lapinlahti-Seura

Formaatti

Kuva/JPEG

Aikamääre

1930-luvun loppu /1940-luvun alkupuoli

Oikeudet

Vapaa käyttöoikeus. Lähde mainittava.

Viittaus

“Lottala ja Yhteiskunta nimillä tunnettu rakennus Lapinlahden keskustassa,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 19. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/125772.
 

Tiedostot

0141 Lottala.jpg