Aineisto
Tietoja Kajaanin vanhemmasta raatihuoneesta ja nykyisen raatihuoneen rakentamisesta
Dublin Core
Tekijä
Nimeke
Tietoja Kajaanin vanhemmasta raatihuoneesta ja nykyisen raatihuoneen rakentamisesta
Aihe
Kuvaus
Kajaanin kaupungilla ei ollut varsinaista raatihuonetta, ennen kuin se 19. helmikuuta 1747 osti 900 kuparitaalarilla linnan päällikön Didrik Trolinin leskeltä tämän omistaman kartanon ja tontin. Tätä rakennusta käytettiin raatihuoneena vuoteen 1830 saakka, jolloin yhä tälläkin hetkellä Kajaanin keskustassa oleva raatihuone valmistui.
Jo vuonna 1754 pidettiin raatihuonekartanoa niin rapistuneena, että tehtiin piirustukset uutta raatihuonetta varten. Uusi raatihuone jäi kuitenkin toistaiseksi rakentamatta, ja vanhaa raatihuonerakennusta ryhdyttiin korjaamaan vuonna 1766.
Kajaanissa vieraillessaan vuonna 1819 Aleksanteri I huomautti raatihuoneen huonosta kunnosta ja käski, että uusi raatihuone olisi rakennettava hänen kustannuksellaan. Uusi rakennus nousikin Kajaanin keskustaan viimein 1830.
Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomissa numero 132/1929. Kirjoittajana G. Enwald.

Julkaisija
Luontiajankohta
1929
Aineiston välittäjä
Kajaanin kaupunginkirjasto
Julkistamisajankohta
2018
Kieli
Formaatti
Teksti/PDF
Alueellinen kattavuus
Ajallinen kattavuus
1700-luku
1800-luku
Kokoelma
Viittaus
Enwald, Gustaf, “Tietoja Kajaanin vanhemmasta raatihuoneesta ja nykyisen raatihuoneen rakentamisesta,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 21. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/125901.