Aineisto
Vanhoista kätköistä : Tietoja eräiden Kajaanin entisten virkamiesten rikoksista
Dublin Core
Tekijä
Nimeke
Vanhoista kätköistä : Tietoja eräiden Kajaanin entisten virkamiesten rikoksista
Aihe
Kuvaus
Kun Kajaanin kaupunki ja sen ympäristö olivat entisaikoina maanteiden puutteessa eristettynä muusta Suomesta, eivät virkamiehet mielellään tahtoneet tuolle syrjäiselle seudulle. Lisäksi Etelä-Suomessa palvelevia virkamiehiä rangaistiin rikoksista ilmeisesti lähettämällä heidät Kajaanin seudulle. Tästä syystä sattui Kajaaniin useita virkamiehiä, jotka erotettiin heidän tehtyä jonkin rikoksen.
Artikkelissa esitellään jonkin rikoksen takia virastaan erotettuja virkamiehiä 1700-luvun ja 1800-luvun alun Kajaanista. Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomissa 36-37/1936. Kirjoittajana G. Enwald.
Artikkelissa esitellään jonkin rikoksen takia virastaan erotettuja virkamiehiä 1700-luvun ja 1800-luvun alun Kajaanista. Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomissa 36-37/1936. Kirjoittajana G. Enwald.
Julkaisija
Luontiajankohta
1936
Aineiston välittäjä
Kajaanin kaupunginkirjasto
Julkistamisajankohta
2018
Kieli
Formaatti
Teksti/PDF
Alueellinen kattavuus
Ajallinen kattavuus
1700-luku
1800-luku
Kokoelma
Viittaus
Enwald, Gustaf, “Vanhoista kätköistä : Tietoja eräiden Kajaanin entisten virkamiesten rikoksista,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 18. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/125959.