Aineisto

Tietoja koskenperkaustöistä Pohjanmaalla sekä Ämmä- ja Koivukosken suluista

Dublin Core

Tekijä

Nimeke

Tietoja koskenperkaustöistä Pohjanmaalla sekä Ämmä- ja Koivukosken suluista

Kuvaus

Suomen koskenperkaus- eli joenperkaustöiden alkuunpanija oli Sotkamon kappalaisen Jaakko Chydeniuksen poika Samuel Chydenius. Hänet nimitettiin Turun yliopiston ensimmäiseksi kemian ja minerologian dosentiksi 5.12.1753, ja hän perusti omalla kustannuksellaan kemiallisen laboratorion. Ehdotettuaan Ruotsin tiedeakatemialle, miten Suomen kulkuyhteyksiä voitaisiin koskien perkaamisella parantaa, annettiin hänelle toimeksi tutkia Pohjanmaan ja Savon vesistöjä sekä valvoa niissä aloitettua perkaustyötä.

Samuel Chydenius hukkui 11. heinäkuuta 1757 Kokemäenjoen koskia mittaillessaan. Hänen jatkajakseen määrättiin hänen apulaisensa Jaakko Stenius.

Artikkeli on ilmestynyt Kajaani-lehdessä, ja sen on kirjoittanut kruununvouti G. Enwald.

Aineiston välittäjä

Kajaanin kaupunginkirjasto

Julkistamisajankohta

2018

Kieli

Formaatti

Teksti/PDF

Alueellinen kattavuus

Ajallinen kattavuus

1700-luku
1800-luku
1900-luku

Viittaus

Enwald, Gustaf, “Tietoja koskenperkaustöistä Pohjanmaalla sekä Ämmä- ja Koivukosken suluista,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 18. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/126070.
 

Tiedostot

Tietoja koskenperkaustöistä Pohjanmaalla sekä Ämmä- ja Koivukosken suluista.pdf

Geolocation