Aineisto

Lasku : Topeliuksen Nuorisokirjasto

Dublin Core

Nimeke

Lasku : Topeliuksen Nuorisokirjasto

Kuvaus

1800- ja 1900 -lukujen taitteessa syntynyttä Sakari Topeliuksen nuorisokirjastoa voidaan pitää Joensuun kirjaston lasten- ja nuortenosaston edeltäjänä. Kirjaston jalona ajatuksena oli estää nuorison turmeltuminen tarjoamalla luettavaksi isänmaallista ja kristillis-siveellisen hengen elähdyttämää kirjallisuutta.

Kirjaston nimi johtui siitä, että Topeliuksen kirjat olivat lapsilainaajien keskuudessa suosituimpia kautta maan. Toisaalta Topelius kuoli juuri vuonna 1898, kun nuorisokirjastoa puuhattiin Joensuuhun. Kun joensuulaislasten keräämiä lahjoitusrahoja sitten jäi yli Topeliuksen muistoseppelekassasta, loput päätettiin käyttää lasten ja nuorten kirjoihin.  

Vuonna 1898 perustetun Nuorisokirjastoseuran ensimmäisiä jäseniä olivat mm. Emilia Hällström, Julia Hällström ja Thilda Beyrath, jotka jo pyörittivät pienten lasten koulua. Nuorisokirjasto toimi 20 vuotta. Kirjaston toimintaa ylläpidettiin yhdistyksen jäsenten vuosimaksuilla, sakkomaksuilla sekä lahjoitusrahoin ja lahjoituskirjoin.

Lähde

Jns:n seutukirjasto – Arkisto – Topelius-kirjasto -kansio

Kieli

Aikamääre

1927

Mittasuhteet

18 x 23 cm

Viittaus

“Lasku : Topeliuksen Nuorisokirjasto,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 21. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/132755.
 

Tiedostot

http://digikoivikko.vaarakirjastot.fi/files/original/e8a1613aace7aa149a7c5e7fe70eda18.pdf