Aineisto
Rengon seurakunnan hautausmaan hautakirjoitukset ja muistomerkit vuonna 1931
Dublin Core
Tekijä
Nimeke
Rengon seurakunnan hautausmaan hautakirjoitukset ja muistomerkit vuonna 1931
Kuvaus
Kustaa Viljami Elovaara toimi Rengon seurakunnan kirkkoherrana vuosina 1929–1946. Hän laati vuonna 1931 numerojärjestyksessä etenevän luettelon seurakuntansa hautausmaan muistomerkeistä ja niissä olevista muistolauseista. "Kunnioitus menneitä polvia kohtaan, hellien verisiteiden vaaliminen ja kalmistojen synnyttämä hartaudellinen hiljentyminen" innoittivat kirkkoherraa luettelon laatimisessa. Kaikki numeroidut hautapaikat on julkaisussa käyty läpi nimettömistä puuristeistä pitäjän merkkihenkilöiden muistomerkkeihin. Kirjassa on myös joitakin kuvia ja lopussa vielä aakkosellinen nimihakemisto. Varsinkin 1800-luvulla, mutta joskus vielä 1900-luvun alkupuolellakin hautakiveen tai ristiin oli tapana kirjoittaa lyhyt muistolause. Liikuttavimpia näistä ovat pienten lasten hautakirjoitukset, kuten tämä puolivuotiaana kuolleen Anni-tytön rautapeltiseen muistomerkkiin kaiverrettu teksti: "Nyt ompi Anni poissa hän muutti Taivaaseen, siel ilon asunnoissa on Anni pienoinen."
Julkaisija
Luontiajankohta
1931
Lähde
Julkaistu kirjana: Hämeenlinna : (Arvi A. Karisto Osakeyhtiön kirjapaino), 1931
Kieli
Identifiointitunnus
URN:NBN:fi-fe2019121146874
Formaatti
Teksti/PDF
Mittasuhteet
56 sivua
Kokoelma
Viittaus
Elovaara, K. V., “Rengon seurakunnan hautausmaan hautakirjoitukset ja muistomerkit vuonna 1931,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 21. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134056.