Aineisto

Lammi

Dublin Core

Nimeke

Lammi

Kuvaus

Lammin keskiaikaisen harmaakivikirkon rakentamisvuosista ei ole varmaa tietoa. Kirkon seinässä on luku 1444, mutta tutkijat ovat pitäneet sitä liian varhaisena. Todennäköisempänä ajankohtana pidetään vuosia 1490–1510. Lammilla on kuitenkin ollut ainakin kaksi varhaisempaa puukirkkoa ennen kivikirkon rakentamista. Kirkon pohjakaava on itä-länsisuuntainen pitkänomainen suorakaide. Kuvassa näkyvällä eteläseinustalla on kirkon asehuone lähempänä rakennuksen länsipäätyä. Kirkon pohjoisseinustalla lähempänä itäpäätyä sijaitsee sakasti. Kirkkorakennuksen pituus on on noin 34,5 metriä ja leveys noin 16 metriä. Ikkunat ovat korkeita ja pyörökaarisia, ja länsipäädyn ja asehuoneen ovien yläpuolella on pyöreät ikkunat. Lammin harmaakivikirkon suojeluspyhimys on Pyhä Katariina Aleksandrialainen. Kirkko tapuleineen paloi sisällissodan aikana, vain kiviseinät jäivät pystyyn. Kirkko korjattiin ja kellotapuli rakennettiin uudestaan. Vanhan kellotapulin pohjakerros oli ollut puinen, nyt se tehtiin graniitista. Uudesta tapulista tuli 30 metriä korkea eli vähän edeltäjäänsä korkeampi. Istumapaikkoja kirkossa on nykyään noin 650.

Luontiajankohta

1920-luku
aikaisintaan 1920

Julkistamisajankohta

2016-05

Kieli

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121147097

Provenienssi

Pauli Riihilahden kokoelma

Formaatti

Kuva/JPEG

Mittasuhteet

1 postikortti, vaaka 9 x 14 cm

Kokoelma

Viittaus

“Lammi,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 29. maaliskuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134304.
 

Tiedostot

https://digi.kirjastot.fi/files/repository/ee8a898400d51f76a118ac75e4b800f1.jpg