Aineisto
Tyrväntö - Juhannustulilta
Dublin Core
Nimeke
Tyrväntö - Juhannustulilta
Kuvaus
Tyrvännön juhannusperinteisiin kuului tulien polttaminen mäensyrjissä ja veden päällä. Tulien äärellä pyörittiin piiriä ja laulettiin, valvottiin aamupuoleen ja katseltiin auringonnousua. Tytöt tekivät juhannusyönä taikoja naimaonnen varmistamiseksi. Sulhanen ilmaantui unessa, kun nukkui juhannusyönä yhdeksän erilaista kukkaa tyynyn alla. Myös solmittiin rukiin oraisiin erivärisiä rihmoja, lakaistiin yöllä yksinään kolmen tien risteystä tai käytiin sialta tiedustelemassa mahdollisista kihloista. Juhannustulilta palatessa nuoret toivat mukanaan lehviä ja kukkia, joilla koristeltiin pihamaat ja rakennukset. Kuvan juhannuksenviettäjien joukossa näkyy myös ylioppilaita, luultavasti Tyrvännön huviloilla kesäänsä viettäviä kaupunkilaisnuoria tai talojen ja kartanoiden kesävieraita. Kesävieraat olivat useimmiten sivistyneistöä, virkamiehiä tai muita kulttuurihenkilöitä. Tyrvännön varsinainen huvilakulttuuri sai alkunsa 1900-luvun alkuvuosina, ja tunnettuja kesätyrväntöläisiä olivat mm. Suolahdet Petäyksessä ja Kariniemessä.
Julkaisija
Luontiajankohta
1920-luku
Julkistamisajankohta
2016-08
Kieli
Identifiointitunnus
URN:NBN:fi-fe2019121147237
Provenienssi
Suomalainen kirjakauppa, Hämeenlinna
Formaatti
Kuva/JPEG
Mittasuhteet
1 postikortti, vaaka, 9 x 14 cm
Kokoelma
Viittaus
“Tyrväntö - Juhannustulilta,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 12. lokakuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134371.