Aineisto

Hämeenlinna

Dublin Core

Nimeke

Hämeenlinna

Vaihtoehtoinen nimeke

Tavastehus

Kuvaus

Keinusaaren rannasta otetussa kuvassa erottuvat Hämeenlinnan keskustan maamerkkeinä kirkontorni ja lyseorakennus. Vanajaveden yli kuljetaan vielä puurakenteista Pitkääsiltaa pitkin. Uusi silta tälle paikalle rakennettiin vuonna 1909. Rantakadun itäpuolella, nykyisen Ystävyydenpuiston paikalla oli vuosisadan alkupuolella taloja. Kuvan vasemmassa reunassa olevassa talossa toimi 1890-luvun alusta lähtien Gust. R. Fältmarsin tupakkatehdas. Rakennus siirtyi Fältmarsin perillisiltä kaupungin omistukseen 1950-luvulla. Fältmarsin talon oikealla puolella sijaitsevan rakennuksen suunnitteli 1880-luvulla lääninarkkitehti C. A. Caween oman perheensä asuintaloksi. Arkkitehti perheineen asui talossa 1910-luvulle asti. Myöhemmin 1950-luvulla rakennus tuli tunnetuksi Verkatehtaan johtajan mukaan Amberlan talona. Rantakadun ja järven välissä olevat talot purettiin 1960-luvulla.

Luontiajankohta

1900-luku (vuosikymmen)
viimeistään 1904

Julkistamisajankohta

2014-12

Lähde

Julkaistu painettuna: Hämeenlinna - Tavastehus, Enok Rytkönen.

Kieli

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121147407

Provenienssi

Hämeenlinnan postimerkkikerho ry. (yksityiskokoelma)

Formaatti

Kuva/JPEG

Mittasuhteet

1 postikortti, vaaka, 9 x 14 cm

Viittaus

“Hämeenlinna,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 9. lokakuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134484.
 

Tiedostot

https://digi.kirjastot.fi/files/repository/8b1fcfa0684ec76240ae9eefe82c6629.jpg

Geolocation