Aineisto

Muuan vaivaishoitoa koskeva juttu Hämeenlinnassa 1800-luvun alussa

Dublin Core

Nimeke

Muuan vaivaishoitoa koskeva juttu Hämeenlinnassa 1800-luvun alussa

Kuvaus

K. O. Lindeqvist kertoo tässä artikkelissa, miten monia vaiheita tarvittiin, ennen kuin Hämeenlinnan porvarit ryhtyivät järjestämään kaupungin köyhäinhoitoasioita 1800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Edes maaherra Johan Henrik Munckin arvovalta ei riittänyt siihen, että kaupunkilaiset olisivat suostuneet noudattamaan köyhäinhoidosta annettuja asetuksia. Hämeenlinnalaiset porvarit halusivat edelleen antaa köyhilleen vain kerjuulupia menneiden vuosisatojen malliin. Vasta kuninkaan nuhteet saivat aikaan, että köyhäinhoitoa vihdoin ruvettiin järjestämään, ja jonkinlainen järjestelmä saatiinkin lopulta aikaiseksi vuonna 1806.

Luontiajankohta

1908

Julkistamisajankohta

2014-05

Lähde

Julkaistu painettuna: Kaikuja Hämeestä VII : Hämäläis-osakunnan albumi. - Helsinki : Kirjapaino-osakeyhtiö Sana, 1908.

Kieli

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121146982

Provenienssi

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Formaatti

Teksti/PDF

Mittasuhteet

8 sivua

Kokoelma

Viittaus

Lindeqvist, K. O., “Muuan vaivaishoitoa koskeva juttu Hämeenlinnassa 1800-luvun alussa,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 3. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134693.
 

Tiedostot

https://digi.kirjastot.fi/files/repository/24c928b15b7c610d98adc7ce9b008f7c.pdf