Aineisto

Kuoronjohtaja Väinö Hynninen

Dublin Core

Nimeke

Kuoronjohtaja Väinö Hynninen

Kuvaus

Kirkonkylän koulun opettaja Väinö Hynninen toimi Pukkilan Mieskuoron kuoronjohtajana yhtäjaksoisesti 25 vuotta (vuodesta 1957 vuoteen 1982). Hänet palkittiin ansioistaan Mieskuoroliiton kultaisella ansiomerkillä ja Sulasolin Päijät-Hämeen viirillä. Mieskuorolaiset kiittelevät Hynnistä leppoisaksi johtajaksi. Hänen tavaramerkkejään olivat tasainen luonne ja kannustava ote: kuoronjohtajalla ei ollut tapana korottaa ääntään saati moittia laulajia.

Hynninen astui suuriin saappaisiin - kuoron perustamiskeväänä 1957 laulunjohtajana toimi hetken aikaa tuleva oopperasäveltäjä, Savijoen koulun opettajana ollut Aulis Sallinen - ja täytti ne mallikkaasti. Hynnisen jälkeen kuoronjohtajaksi valittiin kanttori Kalevi Aalto, joka hoiti tehtävää pari vuotta. Kuoron viimeisinä toimintavuosina sitä johti useissa tilaisuuksissa opettaja Arvo Räsänen.

Kuoronjohtajan vaihtumisesta kertova juttu on julkaistu Pitäjäsanomat-lehdessä (nykyisin Orimattilan Sanomat) vuonna 1993. Kuvassa, jossa ollaan kahvitauolla, Hynnisen (toinen vas.) keskustelukumppaneina ovat Tauno Viertola (vas.), Olle Kotilainen ja Erkki Anttila. Kuvasarjan ensimmäinen kuva on Hynnisen kuoronjohtajakauden alkuvuosilta ja kuoroa esittävä kuva vuodelta 1978.

Julkistamisajankohta

2014

Kieli

Formaatti

Kuva/JPEG

Avainsanat

Viittaus

“Kuoronjohtaja Väinö Hynninen,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 18. huhtikuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/7244.
 

Tiedostot

Väinö H..jpg
scan263.jpg
scan317.jpg
78kuoro.jpg
scan352.jpg