Aineistot (yhteensä 453)

  • Avainsanat: Pukkila

Pentti Lehtisen ensimmäinen auto oli Suomen armeijan aikaisemmin käyttämä amerikkalainen GMS (General Motors) kuorma-auto eli ”kemssu”. Sillä ajettiin bensaa Helsingistä Jyväskylään. Lavalla oli kaksi neliskulmaista 5000 litran säiliötä. Kuskina…

Pukkilan Mieskuoron 10-vuotisjuhlakonsertti pidettiin maaliskuussa 1967. Väinö Hynninen kirjoitti asiasta päiväkirjaansa, johon päätyi myös Uusimaassa ollut juttu. Konsertti alkoi kuoron ensimmäisen laulunjohtajan Aulis Sallisen Pukkilan Mieskuorolle…

Avainsanat:

Pukkilan Mieskuoron 15-vuotisjuhlakonsertti pidettiin huhtikuussa 1972. Paikalla oli myös Pitäjäsanomien (nykyisin Orimattilan Sanomat) toimittaja, jonka jutun kuoronjohtaja tallensi päiväkirjansa väliin. Lehti kirjoitti, että Kirkonkylän koululla…

Pukkilan Mieskuoron 20-vuotisjuhlakonsertti pidettiin huhtikuussa 1977 Kirkonkylän koululla. Tilaisuus alkoi entisen kuoronjohtajan Aulis Sallisen säveltämällä ja Pukkilan Mieskuorolle omistamalla kappaleella Missa Aurorae. Juhlakonsertissa kuoroa…

Avainsanat:

Kuljettaja Tyyni Toivola ja 25-paikkainen REO 1930-luvun alkuvuosina.

Pukkilan Mieskuoron 25-vuotisjuhlakonsertti järjestettiin 18. huhtikuuta 1982 Kirkonkylän koululla. Kuoroa johti Väinö Hynninen. Juhlakonsertissa esiintyivät (iso ryhmäkuva): Tapani Kaiku (eturivi vas.), Jorma Seppälä, Eino Lempälä, Teuvo Johansson,…

Kanteleella rakennettiin 1920-luvulla kolme tiilitaloa samoilla pohjapiirustuksilla. Mattilan talo rakennettiin vuonna 1926 samana vuonna palaneen talon tilalle. Alestalon talo rakennettiin vuonna 1927 ja Yrjänän talo valmistui n. 1929-1930.…

Naarkosken sillan lähellä sijainnut Aallon kaupan bensamittari. Kuvassa ovat amerikansuomalainen Einar Lindroos (vas.) sekä Viljam Nikkilä. Mittarin vieressä näkyy polttoainetynnyreitä. Taustalla ovat Yli-Hyrylän riihet.

Alikersantti Aarne Nurmisen (1916-1940) sankarihautajaiset.
Ensimmäisessä kuvassa ovat Lauri Nurminen (vas.), Eino Nurminen, Selma Nurminen, Tyyne Greijula, Suoma Vainio ja Väinö Nurminen.

Kuvat esittävät Kanteleen seurantalolla pidettyjä, nuorisoseuran järjestämiä äitienpäiväjuhlia.
Kolmannesta kuvasta on tunnistettu Ilmari Siltala (vas., ikkunassa) ja Reino Nuuttila (vas., terassilla).

Alestalon pihalla seisovat Hilja Alestalo (vas.), Paavo Alestalo ja Viliina Eerikson. Kuva on otettu n. 1930-luvulla.

Naarkoskella sijainneen Ali-Hyrylän talon pihalla ovat Aaro Hyrylä (vas.), Alli Hyrylä, Vigilia Tapiola (o.s. Hyrylä), Ines Heiniö, Vilhelmiina Hyrylä (o.s. Holma), Anselmi Hyrylä, Linda Hyrylä ja Laina Hyrylä. Edessä seisovat lapset ovat Mauri…

Kuva otettu Alli Hyrylän lypsytarhalla noin vuonna 1950-1952. Lypsytarha sijaitsi Naarkoskella. Kuvassa oikealla Maila Aavikko (o.s. Vainio) jakaa maitoa lapsille.

Amalia ja Kalle Lehtinen sekä heidän kotitalonsa, joka oli vuonna 2014 yhä Pukkilan keskustassa. Talossa syntyivät ja kasvoivat myös Amalian ja Kallen pojat Arvid (Arvi) ja Viljo sekä kuusi muuta lasta.

Amalia Lehtinen ja laiduntava lehmä. Kuvassa oikealla Pukkilan työväentalo. Kuva otettu todennäköisesti 1930-luvulla.

Vuonna 1945 otetussa kuvassa on Anja Junna (os. Toivola) yhdessä isänsä, autonkuljettaja Tyyni Toivolan kanssa. Auto on merkiltään REO.

Kuvat ovat peräisin Pukkilan Sotaveteraanien albumista ja niihin on tallennettu ansiomerkkien saajia. Ensimmäinen kuva on vuodelta 1981 ja siinä ovat Kauko Nikkilä (vas.), Kauno Mäenrinta, Asko Saloranta, Alli Sihman, Usko Sarvaala, Viljo Kinnari,…

Avainsanat:

Nykyisen seurakuntakodin paikalla ollut Anttilan huvila, joka myöhemmin siirrettiin nykyiselle paikalleen Majatalontien varrelle, Viljo Lehtisen saamalle rintamamiestontille. Talossa asui muun muassa pitäjän pitkäaikainen kätilö Ulla Anttila…

Avainsanat: , ,

Arttu ja Alma Raunio. Arttu Rainio työskenteli puoli vuosisataa konemiehenä Pukkilan Osuusmeijerissä.

Arvi ja Vieno Otaman talo sijaitsi Kanteleella, Mauno Perttilän kauppaa vastapäätä. Kuvassa talo on tyhjillään, sillä sotien jälkeen Arvi osti entisen Nikkilän talon maita ja rakensi uuden talonsa niiden keskellä olevalle mäelle. Kuvassa on keskellä…

Arvi Lehtinen ja muisto ensimmäisestä autosta. Pukkilan Liikenteellä on edelleen tallella kuvassa oleva T-Fordin vanne. Arvid Lehtinen (1897-1984) aloitti liikennöinnin Pukkilasta Porvooseen vappuna 1923.

Arvid (Arvi) Lehtinen ja Wiima-koriset Scania-Vabis vuosimallia 1955 (vas.) ja Sisu vuosimallia 1958. Arvi Lehtinen (1897-1984) aloitti liikennöinnin Pukkilasta Porvooseen 1923.

Tästä alkoi Pukkilan Liikenteen tarina. Kuvassa Arvi Lehtinen ja ensimmäinen T-Ford, jolla aloitettiin liikennöinti Pukkilan ja Porvoon välillä 1. toukokuuta 1923. Lehtinen rakensi itse autoonsa korin, joka erottui kilpailijoiden biileistä muun…

Autonkuljettaja Viljo Jaakkola (vas.) ja liikennöitsijä Arvi Lehtinen vuoden 1955 Scania-Vabiksen vieressä. Jaakkola työskenteli koko työuransa ajan Pukkilan Liikenteen palveluksessa.

Arvi Lehtinen taksikyydillä henkilöautollaan vuoden 1925 tienoilla. Auto on todennäköisesti T-Ford vuosimallia 1924.

Arvi Lehtisen Hilja-vaimo hymyilee sylissään puolivuotias Arto-poika. Oikealla on Viljo Lehtisen vaimo Aune. REO-linja-autojen välissä otettu kuva on alkusyksyltä 1937. Kuvan taustalla näkyy hautausmaan kiviaita.

Arvi Lehtisen henkilöauto. Kuva on luultavasti 1920-luvulta.

Ensimmäisessä kuvassa on Arvilan talo Torpinkylässä. Toisessa kuvassa on näkymä Arvilan mäeltä. Kuva on otettu todennäköisesti ennen 1920-lukua. Viimeisessä kuvassa on vanha Kylä-Arvilan tila.

1915
Torppilaisen Arvilan talon emäntä Selma (vas.), lapset Anja ja Suoma ja isäntä Viljam Peltonen. Kuva vuodelta 1915.

Arwauskirjassa määritellään Kanteleella sijaitsevan Ylömattilan tilan arvo vuonna 1910. Toinen tiedosto sisältää erisluettelon eli specifikatsioonin, jossa määritellään peltojen ja niityn hehtaarimäärät.
Kolmas tiedosto on maakauppias Oskar…

Kuva on otettu Askolan Osuuskaupan Pukkilan myymälässä. Kuvassa myymälänhoitaja Seppä puolisonsa kanssa. Askolan Osuuskauppa perustettiin vuonna 1936. Kaupan nimi muuttui 1960-luvun vaihteessa Kohisevaksi. Vuonna 1968 Kohiseva fuusioitiin Osuusliike…

Avainsanat:

Aune Lehtimäki polkupyöränsä kanssa. Pyörä maksoi 1750 markkaa.

Kevätauringon sulatettua lunta auran kärki oli painunut hiekkaan ja TVH:n (Tie- ja vesirakennushallitus) auton alle.

1940-luvun lopulla, ilmeisesti vuonna 1949 otetussa kuvassa Esko Hämäläinen kokeilee leikkiautoa, joka teetettiin kymmenkunta vuotta aiemmin Veijo-veljelle mäntsäläläisessä pajassa. Hämäläisen veljesten koti oli Savijoen Kukonkorvessa.

Avainsanat:

Kuva on otettu Kirkonkylän koulun takana olevalla asuntoalueella. Koulurakennus näkyy taustalla. Kuorma-auton nokalla istuu Juho Ahola.

Avainsanat:

Bäckmannin jo toimintansa lopettanutta kauppaa esittävä kuva on otettu syyskuussa 1977 (kuva: Pertti Mäkelä). Vuonna 1925 otettu ryhmäkuva, jossa ovat Einar Bäckman (vas.), Irma Aarnio ja Manasse Majander, on kuvattu kaupan takana olevalla kalliolla.…

Avainsanat: ,

Savijoella sijainnut Brusilan kauppa. Kuva lienee otettu 1950-luvulla.

Ella Vilonen (oik.) isänsä, taksiautoilija Edwin Vilosen Volvon vieressä. Kuva on otettu todennäköisesti 1950-luvun puolivälissä.

Avainsanat: , , ,

Emil Nuuttilan hautajaiset Knuutilan talossa. Arkun ympärille on laitettu kuusenhavuja, kenties henkien torjumiseksi? Kuva on otettu 1930-luvulla.

Ensimmäisessä kuvassa on oikealla Reino Nuuttila ja Alli Nuuttila (3. oik., musta hattu).…

Emilia Riihimäki Riihimäen kaupan edessä. Kuvan ottoaika ei ole tiedossa.

Ensimmäinen Kanteleesta otettu ilmakuva. Otettu n. vuonna 1960.

Oikealla yläkulmassa on Rousin talo. Leipomon vieressä on Mauno Perttilän kauppa. Vieressä vasemmalla on N. Ristolan kauppa. Kuvan oikeassa reunassa on palokoppi, jossa säilytettiin…

Eskolan talo Pukkilan Naarkoskella. Etualalla talon tytär Katri Majander, joka piti Bäckmannin kauppaa Naarkoskella. Perhepotretissa ovat Eskolan sisarukset Katri Majander (vas.), Robert Majakallio, Edith Saari (os. Bäckman), Einar Bäckman ja Hellä…

Avainsanat: ,

Ferdinand Lainila (s. 1891) polkupyörän vieressä.

Amalia (o.s. Lindroos) ja Kalle Lehtinen soittelevat grammaria eli gramofonia. Kuva on otettu n. 1920-luvulla.

Toisessa kuvassa ovat Maria (vas.), Tyyne, Terho ja Villiam Greijula. Kuva otettu vuonna 1933.
Alimmassa kuvassa Terho (vas.) ja Aila Greijula taluttavat polkupyöriä.

Savijoella sijainneen Greijulan talon lehmiä lypsetään. Taustalla näkyy Viljasen talo. Kuva on otettu n. 1920-1930-luvulla. Takana näkyy Lähteenmäki.

Savijoen Hutkolla otettu hääkuva on ilmeisesti 1930-luvun puolivälistä. Kuvassa juhlitaan Helmi ja Toivo Perttilän häitä.

Hääparin oikealla puolella ovat sulhasen vanhemmat Selma ja Oskari Perttilä ja vasemmalla puolella tumma-asuinen Hutkon…

Hilari Hautalan ja Mandi Sävelkorven häät Taka-Hautalassa Naarkoskella vuonna 1908. Nuorenparin vihki Pukkilan kirkkoherra Iivari Wallenius (kuvassa morsiamen ja sulhasen välissä). Edessä vasemmalla torvi sylissä istuu kanttori J.V. Marttinen.

Viljo Lehtinen ja häkäpöntöllä varustettu Sisu vuosimallia 1939. Kuva on otettu sota-aikana.

Anna-Liisa Rentola (Laakso) kantelelaisen hammaslääkäri Anna Jaakkolan tarkastuksessa. Kuva on otettu 1940-luvun lopulla.
 
Koneluettavat metatiedot: