Kirjallisuuden sekatyömies

Opettaja-kirjailija Aku-Kimmo Ripatti (1931–1994) tunnettiin kulttuuripoliitikkona, kriitikkona ja poleemisena journalistina, joka ajoi kulttuurin demokratisoimista ja kehitysalueiden asiaa.

Ripatti oli yksi Pidot Aulangolla -kirjan (1963) keskustelijoista, nimimerkillä "Opettaja" ja esiintyi samalla nimimerkillä myös teoksen jatko-osassa Sananvapaus (1964). Hän kuului myös kulttuuriaikakauslehti Pohjoisen piiriin sekä Sanomalehti Kalevan kulttuuriosastoon kirjoittaneeseen kolumnistijoukkoon, jotka sai radikalisminsa vuoksi ryhmänimityksen Punainen akvaario.

Oulun läänin ensimmäisenä läänintaiteilijana 1972–1975 Ripatti koki tehtäväkseen lähteä "taisteluun köyhän ja köyhtyvän oulunlääniläisen puolesta". Köyhän Pohjois- ja Itä-Suomen asialla Ripatti on ollut myös monissa teoksissaan, kuten Siirtomaasuomi-pamfletissa (1970), Suomea tämäkin -kuvateoksessa (1970) tai Syrjämaa-romaanissaan (1975).

Ripatti oli teräväkynäinen kirjallisuuden sekatyömies, joka lukemattomien lehtijuttujen ja arvostelujen lisäksi työsti näytelmä- ja kuunnelmatekstejä, laati oppikirjoja ja asioimisoppaita ja teki tekstejä kuvateoksiin. Hän ohjasi ja innosti myös Oulun läänin taidetoimikunnan kyljessä toimivaa kirjoittajarinkiä. Mainittakoon myös hänen kääntämänsä ja toimittamansa Vladimir Brendojevin runokokoelma Aunusrantaseni (1986).

Ripatin varsinainen kaunokirjallinen tuotanto käsittää aforismikokoelman Luodemailta (1962), kolme romaania (Sikojen juhla 1970, Syrjämaa 1974, Iris 1988) ja yhtä monta runokokoelmaa (Kolmen vuoden lumet 1964, En sano muuta 1986 ja Arki soi 1987) sekä teatteri- ja televisionäytelmiä ja yhden elokuvakäsikirjoituksen.