Kirjasto
Piirteitä Hämeenlinnan kaupunginkirjaston vaiheista vuosina 1861–1924
Hämeenlinnassa oli alkanut 1810- ja 1820-luvulla henkisen elämän virkistymisen kausi. Kaupunkiin alkoi tulla vaikutteita maan uuden pääkaupungin Helsingin vilkkaasta sivistyselämästä. Toisaalta myös Hämeenlinnan säätyläisten joukossa oli useita toimeliaita henkilöitä, jotka vaikuttivat henkisten harrastusten elpymiseen.
Yksi heistä oli triviaalikoulun rehtori Henrik Longström, joka perusti kaupunkiin 23.4.1825 Lukuseuran (Läse-Sällskapet i Tavastehus). Varakkaat kauppiaat ja virkamiehet olivat perustaneet vuosisadan alkupuolella moniin rannikkokaupunkeihin ja sisämaan keskuksiin lukuseuroja, jotka yhteisesti kerätyillä varoilla hankkivat kirjastoihinsa kirjallisuutta jäsentensä lainattavaksi. Vanhimmat lukuseurat oli perustettu Vaasaan ja Turkuun jo 1790-luvulla. Hämeenlinnan Lukuseuralla oli yksityiskohtaiset säännöt kirjallisuuden hankinnasta ja kirjastonhoidosta. Myös teoksista pidettiin yllä luetteloa. Toiminta kuitenkin vähitellen laimeni 1830-luvulla ja lopulta tyrehtyi kokonaan.
Eurén tienraivaajana
Hämeenlinnassa alkoi jälleen 1850-luvulla aktiivinen ajanjakso, kun maassa virisi suomalais-kansallinen herätys ja yleinen suomen kielen harrastus. Kymnaasin perustaminen vuonna 1857 oli merkittävä tapahtuma kaupungin kulttuurielämässä. Kymnaasiin tuli opettajiksi lahjakkaita miehiä, joiden vaikutus ulottui monelle alalle koulun ulkopuolellekin. Hämeenlinnan kaupunginkirjaston varsinaisena perustajana pidetään kymnaasin ensimmäistä rehtoria Gustaf Erik Eurénia.
Rehtori Eurén oli monipuolinen kulttuuripersoona ja suomalaisuusaatteen kannattaja. Syksyllä 1858 hän perusti Hämeenlinnan ensimmäisen sanomalehden Hämäläisen, joka oli vuoteen 1878 kaupungin ainoa sanomalehti. Hänellä oli laaja kirjallinen tuotanto, josta tärkeimmät olivat hänen suuri sanakirjansa sekä monet koulukielioppinsa. Eurén perusti Hämeenlinnaan myös kirjapainon vuonna 1857.
Hämäläisellä oli suomalaisuuden asian ajajana yleisempikin kuin paikallinen merkitys. Lehden palstoilla Eurén jakoi kansalle hyviä ja hyödyllisiä tietoja sekä piti lukijakuntaa tietoisena paitsi oman kaupungin myös muun maailman tapahtumista. Suomalainen sanomalehti herätti innostusta myös lukutaitoa kohtaan. Lehdessään Eurén alkoikin raivata myös kirjastoaatteelle tietä. Kirjaston kielikysymys herätti keskustelua Hämeenlinnassa, sillä ruotsin kieli oli hallitsevassa asemassa kaupungin säätyläisten ja varakkaiden piirien keskuudessa. Eurén painotti kirjoituksissaan nimenomaan suomalaisen lainakirjaston tarpeellisuutta.
Lainakirjastoaate eli voimakkaasti ajan hengessä. Syksyllä 1860 Hämeenlinnan Rouvasseura alkoi suunnitella oppilaskirjastoa sunnuntaikoulunsa yhteyteen "vaimopuolisen palkkaväen tarpeeksi". Eurén kirjoitti lainakirjaston puolesta 1.2.1861 vetoavan kirjoituksen Hämäläisessä. Keräyslistat lainakirjaston rahoittamiseksi olivat kaupungissa lähteneet liikkeelle jo alkuvuodesta. Maaliskuun lopussa rahaa lainakirjastoa varten oli koossa 147 ruplaa 15 kopeekkaa. Kokoelmaan saatiin 82 kirjaa lahjoituksina, joista suurin oli kirjakauppias Grönholmin 25 kirjaa käsittänyt lahjoitus. Grönholmin kirjakauppa Hämeenlinnassa oli tuolloin ainoa koko Hämeen läänissä.
Lainakirjasto perustetaan 1861
Helmikuussa 1861 kokoonnuttiin kaksi kertaa kirjastoasioiden merkeissä Rouvasseuran huoneistossa ja perustettiin erityinen komitea lainakirjaston "ylöspanemista" varten. Jo maaliskuun alussa Hämäläisen palstoilla esiteltiin Hämeenlinnan kaupunki- ja maaseurakunnan lainakirjaston asetukset. Kirjasto avattiin 1.5.1861, ja sen ensimmäinen toimipaikka oli Rouvasseuran omistamassa sunnuntaikoulun talossa Birger Jaarlinkatu 35:ssä.
Yleisön lainattavissa oli aluksi 250 nidettä, mutta määrä kasvoi kuukauden kuluessa 795:een. Kirjastoa hoiti mamselli Eva Perden 12 ruplan vuosipalkalla. Lainausta varten kirjasto oli avoinna kahdesti viikossa keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 12–13. Ensimmäisenä lainauspäivänä lainaajia oli vain 13. Kuitenkin alkuhankaluuksien jälkeen kirjastoa käytettiin ahkerasti. Ensimmäisenä vuonna kokoelmissa olleita 800 kirjaa lainattiin yli 4000 kertaa. Kirjoja säilytettiin "pitsatussa" kirjakaapissa Rouvasseuran huoneistossa. Kalustoon kuului lisäksi kaksi viivoitettua ja sidottua muistiokirjaa, joista toiseen merkittiin kirjaluettelo ja toiseen päivittäiset lainaukset ja palautukset.
Kirjaston toimintaa varten tarvittiin varoja, joita hankittiin keräyslistoilla, lahjoituksilla ja lukukinkereillä. Kirjasto sai jonkin verran tuloja myös liian pitkistä kirjalainauksista maksetuista sakoista. Myös iltamien ja tanssien voimalla ruvettiin 1860-luvulla hankkimaan tuloja kirjastolle.
Ensimmäisinä vuosina kirjaston lainausluvut heittelehtivät voimakkaasti 1900–3300 lainan välillä. Selitys näkyy historiallista taustaa vastaan. Ajanjakso oli rauhaton, ja odoteltiin jopa yleiseurooppalaisen sodan syttymistä. Mieliala oli jännittynyt, runsaat sotaväenosastot ja linnoitustyöt tarjosivat mielenkiintoista katseltavaa, joten kansa ei jaksanut syventyä lukemiseen ja vieraantui kirjastosta. Pääasiassa luettiin uskonnollista kirjallisuutta, tosin kolmasosa kirjaston kokoelmastakin oli uskonnollista. Suhteellisesti eniten käytössä olivat lasten ja nuorukaisten kirjat.
Kirjaston toiminta hiipui vähitellen 1860-luvulla, ja sen ylläpito vapaaehtoisin voimin alkoi muodostua raskaaksi. Vaikeutena oli myös kirjaston kirjavarojen inventointi. Kirjojen palauttaminen oli kaikkea muuta kuin kiitettävää. Jotkut lainailivat jopa väärällä nimellä, joten kirjastolla oli vähäiset mahdollisuudet saada kirjojaan takaisin. Syntyikin esitys, että lainakirjasto omaisuuksineen luovutetaan Hämeenlinnan kansakoululle ja kunnalle 7.10.1871 lähtien.
Kansankirjasto kansakoulun yhteydessä 1872-1905
Helmikuussa 1872 kirjasto avattiin kansakoulun yhteydessä yleisön käyttöä varten. Kansakoulun johtokunta hankki oman tulo- ja menoarvionsa yhteydessä kirjastolle tarvittavat varat uusiin kirjoihin ja vanhojen sitomiseen sekä kirjastonhoitajan palkkaukseen.
Suuri osa näistä varoista oli ns. viinaverorahoja eli Anniskeluyhtiön voittovaroja. Koulun opettajat hoitivat vuorollaan kirjastoa opetustyönsä ohella. Vuonna 1884 kirjasto alkoi painaa kirjaluetteloa kaikista lainattavina olevista kirjoista. Luetteloa myytiin yleisölle, joka saattoi kotonaan tutustua tarjolla oleviin kirjoihin.
Myös lukutupa-ajatusta alettiin viedä 1880-luvulla kaupungissa eteenpäin. Vapaaehtoinen Palonsammutuskunta oli jo vuonna 1876 vuokrannut yhden huoneen Seurahuoneelta palokuntalaisten lukutuvaksi ja kirjastoksi. Pari muutakin yksityistä lukusalia toimi kaupungissa. Yleisö alkoi toivoa myös kunnan lukutupaa kaupunkiin. Kansakoulun yhteyteen perustettiinkin kirjaston lisäksi myös lukusali vuoden 1888 alusta, ja molemmat olivat auki joka päivä. Birger jaarlin kadun ja Saaristenkadun kulmaan oli vuonna 1884 valmistunut uusi kansakoulu, ja sekä lukusali että kirjasto toimivat rakennuksessa vuoteen 1898 asti. Kirjastoa rasitti koko ajan se, ettei se saanut pitää huoneistoaan yksin. Kirkkolaulukunta piti lukusalissa harjoituksiaan, ja huonetta käytettiin moninaisiin tarkoituksiin, mm. Suomalaisen seuran kirjasto oli sijoitettu sinne.
Kansakoulurakennus alkoi käydä vähitellen ahtaaksi kirjaston toiminnalle. Vuonna 1898 kirjasto ja lukusali siirtyivät entiseen Palonsammutuskunnan rakennukseen. Paikka osoittautui lopulta sietämättömäksi toimia, kun Hämeenlinnaan vuonna 1901 perustettu torvisoittokuntakin alkoi pitää rakennusta kotipaikkanaan. Musikantit esiintyivät kirjastossa lakki päässä, soittelivat torvillaan, polttelivat tupakkia ja vihellyksillään ja melullaan muutoinkin häiritsivät lukusalin asiakkaita. VPK:n talo oli muuttunut yleiseksi huvi- ja kokoontumishuoneeksi, joten lukuhaluiset kansalaiset alkoivat toivoa paikanvaihdosta.
Kirjasto ja lukusali irrotettiin vuonna 1905 kansakoululaitoksesta itsenäiseksi yksiköksi, joka sai vuosittaiset määrärahansa suoraan kaupungilta. Kirjaston asioita hoiti kaupungin valtuusmiesten valitsema kolmijäseninen johtokunta. Se valitsi vuosittain kirjaston uudet kirjat ja sanomalehdet sekä osallistui myös kurinpitoon kääntyen tarvittaessa avunpyynnöillään järjestysviranomaisten puoleen. Myös kirjastonhoitaja valittiin kolmivuotiskaudeksi kerrallaan. Lisäksi otettiin yksi kirjastoapulainen töihin lainausliikkeen hoitajaksi.
Gaddin talossa 1906-1923
Kirjasto muutti 1.6.1906 uuteen huoneistoon eli Gaddin taloon (Lukiokatu 6), jossa toimintaa kehitettiin. Kirjastoon mm. palkattiin lukusalin vahtimestari ja koko kirjastoa alettiin järjestää amerikkalaisen Deweyn kymmenjärjestelmän mukaan. Lainaustoiminta kävi niin vilkkaaksi, että koululaisten lainauskäyttöä jouduttiin rajoittamaan "tungoksen välttämiseksi". Varsinkaan lyseolaisille kielto ei tuottanut suoranaista haittaa, sillä heillä oli käytettävänään lyseon kirjasto, joka oli silloin suurimpia oppikoulujen kirjastoja Suomessa. Kaupunginkirjastossa oli tuolloin 3000 nidettä ja lyseon kirjaston kokoelmassa viisinkertainen määrä eli 15 000 nidettä. Gaddin talo purettiin osittain 1930-luvun loppupuolella keskuskansakoulun rakennusta varten.
Vuonna 1910 vanhanaikaiset kirjastokaapit hylättiin ja siirryttiin avonaisiin kirjahyllyihin. Lainaus tapahtui edelleen vanhaan tapaan: Lainaaja valitsi painetusta kirjaluettelosta haluamansa kirjan, jonka lainaustoiminnanjohtaja luovutti hänelle, mikäli kyseinen kirja ei ollut lainassa. Sähkövalo tuli lukusaliin samaan aikaan, kun raatihuone ja palokunnantalo sähköistettiin vuonna 1909. Seuraavana vuonna perustettiin erityinen kirjaosasto nuorisoa varten. Myllymäen kaupunginosaan perustettiin vuonna 1914 lainakirjaosasto ja lukusali, joka oli auki kahdesti viikossa.
Uuteen kirjastotaloon 1924
Vuosien varrella kaupungissa oli esitetty ajatuksia uuden kirjastotalon rakentamisesta. Venäläinen sotilaskirkko oli sodan päätyttyä jäänyt vaille käyttöä. Se oli rakennettu vuonna 1898 kaupungin omistamalle maapohjalle, jota kutsuttiin nimellä Pikkutori.
Kirkko oli aikoinaan kaupungin upeimpia nähtävyyksiä, ja sen vihkiäisissä oli ollut läsnä itse kenraalikuvernööri Bobrikov. Vuonna 1921 kaupunginvaltuusto esitti valtiolle kirkon luovuttamista kirjastotaloksi, ja valtioneuvosto luovuttikin loppuvuonna 1922 sotilaskirkon kaupungille. Lahjoituksen ehtona oli, että kaupunki käyttäisi rakennusta yleishyödylliseen tarkoitukseen. Kun Gaddin talossa sijainnut alkukouluseminaari ilmoitti kesällä 1923 tarvitsevansa lisää tilaa, kirjasto kiirehti muuttoa uusiin tiloihin. Rakennuksessa tehtiin suuret korjaustyöt arkkitehti Bertel Strömmerin suunnitelmien pohjalta. Huomattavana merkkitapauksena kaupungissa pidettiin kirkontornin kaatamista. Uusi kirjastotalo otettiin käyttöön 10.12.1924.
Kirjaston toiminta oli alusta alkaen hyvin vilkasta. Jo joulukuussa 1924 annettiin lainaksi keskimäärin 100 kirjaa päivässä, mikä edusti silloista lainaustoiminnallista huippuluokkaa Suomessa.
- Varpu Vallbacka, Hämeenlinnan kaupunginkirjasto
---
Lähteet:
Kemiläinen, Erkki, Yleisen kirjaston perustaminen Hämeenlinnaan. Hämeen Kansa 1952 n:o 142.
Kemiläinen, Erkki, Rehtori Henrik Longström – koulumies ja kirjallisuuden ystävä. Hämeen Sanomat 1953 n:o 249.
Korkama, Erkki, Hämeenlinnan kaupunginkirjasto vv. 1861–1961. Hämeenlinna 1961.
Lindeqvist, K. O., Hämeenlinnan kaupungin historia vuosina 1809–1875. Hämeenlinna 1930.
Mujo, Soini, Piirteitä Hämeenlinnan kaupunginkirjaston vaiheista. Hämeenlinna 1937.
Nurmio, Yrjö, Maamme lukuseuroista ja niiden kirjastoista 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkuvuosikymmeninä. Historiallinen aikakauskirja 1, 1947.