Kokoelma

Hämeen linna

Dublin Core

Nimeke

Hämeen linna

Julkaisija

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto
Tavastehus år 1710

Ruotsissa painetussa postikortissa on kuva-aiheena Hämeen linna. Kuva on peräisin 1700-luvun alun ruotsalaisesta suurteoksesta Suecia Antiqua et Hodierna. Teos sisältää Erik Dahlbergin piirrosten pohjalta tehtyjä kuparikaiverruskuvia 1600-luvun…
Hämeenlinna ja osa Hämeenlinnan kaupungista.

Tuuloslaisen taidemaalarin Hjalmar Munsterhjelmin (1840–1905) öljymaalaus vuodelta 1872 esittää Hämeenlinnan kaupunkia ja linnaa Kaupunginpuiston suunnasta. Linnan pohjoispuolella on venäläisen varuskunnan puurakennuksia ajalta ennen tiilikasarmien…
Hämeenlinna

Hämeen linnan päälinnan eteläpuolella kuvan oikeassa reunassa on 1740-luvulla rakennettu kruununleipomon rakennus ja sen jatkona päävartio. Kruununleipomo rakennettiin keskiaikaisen kehämuurin päälle, niin että muuri muodosti osan sen…
Linna - Hämeenlinna

Ensimmäisellä sortokaudella (1899–1905) julkaistiin ns. kuutamokortteja, joiden tarkoitus oli protestoida aikakauden venäläistämispyrkimyksiä vastaan. Kuutamokortit painettiin usein sinertävälle kartongille öisen vaikutelman saavuttamiseksi. Tässä…
Hämeen linnan vallihauta

Hämeen linnaa ympäröivä kivetty vallihauta on peräisin 1770-luvulta. Se rakennettiin silloin osana Axel Magnus von Arbinin laatimaa Hämeen linnan linnoitussuunnitelmaa. Vallihaudan seinämät rakennettiin luonnonkivistä ilman laastia, ja reunojen…
Hämeenlinna - Linna

Postikorteista pyrittiin tekemään näyttävämpiä kohokuvioiden avulla, jolloin jokin osa kuvasta kohopuristettiin kartongin läpi nostamaan esim. rakennus tai muistomerkki taustastaan. Tässä postikortissa on Hämeen linna kohopuristetussa postikortissa,…
Hämeenlinna - Hämeen linna

Hämeen linna oli alun perin 1200-luvun lopulla perustettu moreenikumpareelle Vanajaveden kapeikon länsirannan saarelle. Melkeinpä saareksi linnan alue muuttui edelleen aina keväisin myös 1900-luvun alkupuolella, kun Vanajavesi tulvi kaupungin ja…
Hämeenlinna

Tämä etupuoleltakin täyteen kirjoitettu postikortti on lähetetty Pälkäneeltä vuonna 1905. Hämeen linna on kuvattu korttiin suurin piirtein nykyisen kirjaston rannasta. Linnan länsipuolella näkyy arkkitehti L. I. Lindqvistin suunnittelema…
Hämeenlinna

Hämeen linna on kuvattu tähän postikorttiin veden yli silloisen Rantapuiston kävelytieltä päin. Rantapuiston ja linnan välillä oli vetisen niityn reunassa kaupungin venevalkama. Linnan vasemmalla puolella näkyy arkkitehti L. I. Lindqvistin…
Hämeenlinna

Enok Rytkönen kuvasi Hämeen linnan vuonna 1906 veden yli Vanajaveden itärannalta. Linnassa ja sitä ympäröivissä rakennuksissa toimivat tuolloin naisvankila ja lääninvankila. Päälinnaa ja 1700-luvun kehämuurirakennuksia oli ryhdytty muuttamaan…
Linna - Hämeenlinna

1900-luvun alun postikorttikuvan aiheena on Hämeen linna Vanajavedeltä päin katsottuna. Lähinnä rantaviivaa kehämuurin itäkulmassa näkyy 1500-luvun harmaakivinen rondelli ampuma-aukkoineen. Kehämuurin ulkopuolella oli alun perin neljä pyöreää…
Hämeenlinna - Linna

Hämeen linna ei ollut auki matkailijoille 1900-luvun alkupuolella, vaikka se kaupungin matkaoppaissa nähtävyyteenä mainitaankin. Vuonna 1915 ilmestyneessä Hämeenlinnan matkaoppassa puhutaan Ruunuporin eli Tavastborgin linnasta ja esitellään linnan…
Hämeenlinna - Linna

1910-luvun postikorttikuvassa on ilmeisesti Hämeen linnan naisvankeja työskentelemässä puutarhatöissä linnan vallihaudan sisäpuolella. Naisille tarkoitettu kuritushuone aloitti toimintansa Hämeen linnassa vuonna 1881, jolloin kaikki naispuoliset…
Hämeenlinna - Linna

Hämeen linnassa ja sitä ympäröivissä kehämuurirakennuksissa toimi vankila vuosina 1837–1972. Tiilinen muuri Hämeen linnan vankila-alueen ympärille rakennettiin vuonna 1897. Tätä ennen aluetta ympäröi hirsistä rakennettu korkea aita.
Linna - Hämeenlinna

Kruununleipomon ja rannan välissä on Hämeen linnan ensimmäinen rondelli, joka valmistui tähän kehämuurin itäkulmaan vuonna 1559. Rondelli on paksumuurinen, kaksi- tai kolmikerroksinen pyöreä torni, jonka välipohjat tehtiin puusta. Hämeen linnan…
H:linna Vanhalinna

Vanhat valokuvat Hämeen linnasta on yleensä otettu joko idän suunnasta Vanajaveden puolelta tai etelän suunnasta Linnanpuistosta päin. Tässä valokuvassa kuvakulma on harvinaisempi, sillä kuva on otettu linnan länsipuolelta nykyisen Tampereentien…
Hämeenlinna - Hämeen linna

Hämeen linna on kuvattu tähän postikorttiin idästä, Vanajaveden puolelta. Sama kuva on A. Th. Böökin Hämeenlinnan matkaoppaassa vuodelta 1927.
Hämeenlinna - Linnantie

Nykyinen Kustaa III:n katu tunnettiin 1980-luvun loppuun asti Linnantienä. Linnantie kulki Linnanpuiston läpi Hämeen linnan portille. Linnanpuiston vanhimpia istutuksia ovat Linnantietä reunustavat puut. Muuta puustoa tai muitakaan istutuksia…
Hämeenlinna - Linnan kaivanto

Hämeen linnan ympärille rakennettiin 1770-luvulla kivetty vallihauta, joka yhdistettiin molemmista päistään Vanajaveteen. Vallihaudan rakentaminen liittyi Axel Magnus von Arbinin laatimaan Hämeen linnan linnoitussuunnitelmaan, jonka tarkoitus oli…
Hämeen linna

Linnantien varrelle istutetut puut ovat jo päässeet hyvään kasvuun tässä 1930-luvun linnakuvassa. Myös aiemmin paljaana olleeseen rantaan linnan kohdalle on tullut uutta puustoa. 1930-luvullakin Hämeen linna oli edelleen tiukasti vankilakäytössä.