Lapsuus ja kouluvuodet
Oululaisen nahkatyömiehen Matti Hällin ja hänen vaimonsa Matildan perheeseen syntyi 20. päivänä maaliskuuta 1913 poika, joka ristittiin isänsä mukaan Matiksi. Isä-Hällille avioliitto oli jo toinen – ensimmäisestä oli syntynyt kahdeksan lasta. "Merijalin törmän" kupeessa, Oulujoen Tuiran puoleisella rannalla, asuva perhe sai elantonsa Åströmin nahkatehtaalta, jossa valmistettiin tarvikkeita Venäjän armeijalle. Myös Matilda Häll kävi työssä Åströmillä.
Hällin suvun juuret ovat Oulussa. Laivapuuseppänä työskennellyt isoisä sai ajan tavan mukaan armeijassa sotilasnimen Häll, joka kuitenkin pyöristyi helpommin lausuttavaksi Hälliksi. Matti Hälli laillistutti nimen vuonna 1940 käytettyään sitä aiemmin kirjailijanimenään.
Matilda Hälli kuoli poikansa ollessa vasta toisella ikävuodella. Isä ja poika muuttivat asumaan isän sisaren Anna Hällin luokse Alalaanilaan, aivan Merikosken Lassinkallion kohdalle. Lähellä asuivat myös "professori" Arvi Turakka, muistaja jonka "tiedettiin osaavan ulkoa Oulun arkiston", ja kirjailija Samuli Paulaharju, joka näytti lasten silmissä kuokkamieheltä astellessaan kuuromykkäkoulua kohti.
Suurin osa Oulun "nurjaksi puoleksi" kutsutun yhteisön asukkaista oli kuitenkin "tavallista hiljaista väkeä", tehdastyöläisiä ja eri ammattien harjoittajia, kiertelijöitä ja tukkilaisia. Hälli onkin kuvannut lapsuutensa Oulua "idylliksi, Teuvo Pakkalan, tervapaltamoiden ja purjelaivojen" kaupungiksi, jossa oli vielä merkkejä vanhasta terva-ajasta, vaikka kaupungistuminen teki jo tuloaan:
- - tuossa ajassa on eräänlaista vedenjakajan tuntua: on kuin entinen virtaisi nopeammin poispäin ja uusi nopeammin vastaan. Äsken olivat vielä tervaveneet laskeneet Merikoskesta ja pororaidat taivaltaneet Lapista Ouluun: ei ollut pitkääkään aikaa purjelaivojen valtakaudesta ja tervaporvarien ajasta. Mutta jo kohosi tehtaita, pörisi tiellä ensimmäinen kummannäköinen auto ja lensi jo lentokonekin, ilman että kukaan arvasi mitä siitä vielä piankin kehittyisi. (Kaleva 16.4.1957.)
Hälli palasi lapsuutensa elämänpiiriin monissa novelleissaan ja romaaneissaan. Vahvimmin Lassinkallion pienyhteisö on läsnä teoksissa Jäät lähtevät, Valkea kaupunki, Lassinkallio ja Kosken kuuluvissa.
Kirjojen kultainen tomu — kouluvuodet
Hälli muistelee pitäneensä koulunkäynnistä ja kirjoista, vaikka elämän ensimmäinen muistiin jäänyt epäonnistuminen tapahtuikin veistontunnilla Tuiran kansakoulussa: muut pojat onnistuvat tekemään itselleen kanteleen, Matti vain epämääräisen "porsaankaukalon". Kiinnostus kirjojen maailmaan korvasi puutteet kädentaidoissa, ja opettaja Agnes Pallarilta lahjaksi saatu Arvid Lydeckenin Tähtimaailmassa (1912) teki lähtemättömän vaikutuksen. Koulukirjojen ja kodin uskonnollisen kirjallisuuden tarjoamat tiedot täydentyivät Oulun silloisen kirjastotalon, "piparkakku-Ainolan" aarteilla:
Kirjastossa minua odottivat kaikki maailman tiedot ja ihmeet, ilot ja surut. Portti mielikuvituksen huikaisevaan maailmaan aukeni, minä astuin empimättä sisään ja päätin vaatimattomasti lukea kaikki kirjat, kannesta kanteen, ensimmäisestä viimeiseen. Tietosanakirjan toinen osa palautti minut kuitenkin todellisuuteen. Arvelin, että pelkkä kaunokirjallisuuskin riittäisi. Flammarion ja Verne sytyttivät mielikuvitukseni roihuksi, jonka valossa näin kaikki lumoavana, salaperäisenä satuna.
(Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon, s. 481.)
Novellissa Muisto (kokoelmassa Seitsemännen taivaan poika, 1949) Hälli kertoo piparkakku-Ainolan tarinan: tulipalo tuhoaa kirjaston, joka oli "kuin sadusta aineellistunut jättimäinen piparkakkutalo ruskeine seinineen ja lukemattomine taidokkaine koristeleikkauksineen". Novellin minäkertojalle kirjastotalo oli enemmän kuin pelkkä rakennus:
Piparkakkulinnassa oli salaperäinen henki, jonka se tartutti kaikkeen suojissaan olevaan. Sen vaiheilla oli voimakas persoonallisen tuntu, ikäänkuin se ei olisikaan ollut talo, vaan elävä, tietävä, tajuava olento. Tieto oli sen kirjariveissä syvää ja inhimillistä, seikkailu totta, runo vienosti tuoksuvaa. Arkipäivä seisahtui sen ovelle ja kääntyi takaisin.
Kansakoulun neljänneltä luokalta Hälli jatkoi oppikouluun, Oulun lyseoon. Koulun valinta ei ollut mitenkään itsestäänselvää, sillä Hällin koti oli köyhä ja lyseossa kului kahdeksan pitkää ja kallista vuotta ennen ylioppilaskirjoituksia. Ylioppilaaksi Hälli kirjoitti 1933. Isä oli kuollut pari vuotta aiemmin, mutta isän sisar auttoi Hälliä saattamaan opintonsa loppuun.
Atte Kalajoki muistaa Hällin mainiona voimistelijana. Jo alaluokilla virinnyt kirjoitusharrastuskin jatkui Veitikan ja Valon Terhon sivuilla, ja kun lyseon suomen kielen lehtori Anna Leinonen antoi oppilailleen tehtäväksi kirjoittaa runoja, sai hän Hälliltä peräti seitsemänkymmentä runoa sisältävän kokoelman. Kipeästi kaipaamaansa taskurahaa tuleva kirjailija sai kun Oulun viikkolehdet julkaisivat hänen kirjoittamiaan sonetteja ja elegioita.