Gabriel Calamnius

Gabriel Calamnius kävi Kokkolan pedagogiota ja sai sittemmin yksityisopetusta. Hän aloitti opintonsa Turun akatemiassa 1712, mutta joutui keskeyttämään ne elokuussa 1713 venäläisten miehittäessä Turun. Calamnius palasi Haapajärvelle, missä hän joutui kotiväkensä kanssa kokemaan, kuinka venäläiset miehittivät syksyllä 1714 Keski-Pohjanmaan ja aloittivat alkuvuoteen 1715 kestäneen verisen terrorin. Vuonna 1715 komentava venäläinen kenraali määräsi Gabriel Calamniuksen siirtymään Ylivieskaan, ilmeisesti sinne sijoitetun pitäjänapulaisen Henrik Simeliuksen sairauden takia. Ennen miehitysajan kirkkohallinnon järjestämistä venäläiset toimivat näin, koska pappia tarvittiin myös hallintotehtäviin, kuten verotuksen järjestelyyn. Simeliuksen kuoltua tammikuussa 1716 Gabriel Calamniuksesta tuli ylivieskalaisten saarnaaja ja sielunhoitaja, ja isänsä kuoltua 1716 hän oli jonkin aikaa ainoana papinviran hoitajana koko Kalajoen suurpitäjässä. Koska häntä ei ollut vihitty papiksi, sitä edellyttävät toimitukset hoiti Lohtajan pitäjänapulainen Johannes Argillander.

Sodan jälkeen ylivieskalaiset kiittivät Calamniusta lämpimästi siitä, että hän oli ollut heidän uskollisena sielunhoitajanaan ja turvana venäläisiä vastaan. Hän oli ilmeisesti nähnyt vaivaa koettaessaan torjua miehittäjien liiallisia vaatimuksia ja onnistunutkin jossain määrin. Isänsä kuoltua Gabriel Calamnius otti äitinsä ja nuoret sisarensa luokseen Ylivieskaan ja piti huolta heistäkin. Itse hän joutui 1718 vaikeuksiin venäläisten syyttäessä häntä ja eräitä muita pohjalaisia pappeja yhteydenpidosta Ruotsin armeijaan. Calamnius vangittiin tammikuussa Ylivieskassa yhdessä hänen luokseen paenneen sukulaismiehen, Ylistaron kappalaisen Antti Affrenin, kanssa. Miehiä pahoinpideltiin ja heidät vietiin Turkuun, mutta Calamnius vapautettiin kolmentoista viikon vankeuden jälkeen, kun taas Affren hirtettiin.

Gabriel Calamnius palasi työhönsä Ylivieskaan osoittaen samaa velvollisuudentuntoa ja rohkeutta kuin ennenkin. Vuonna 1720 hän kirjoitti runoteoksen Suru-Runot suomalaiset, joka painettiin 1734. Siinä hän runoja sepittäneen isänsä tapaan, osittain kalevalamittaa käyttäen, kuvaa isonvihan aikaa eloisasti ja havainnollisesti, syvästi eläytyneenä pohjalaisten koviin kohtaloihin. Kuva on synkkä, mutta asiakirjat tukevat sitä voimakkaasti, joten tekijää ei voi moittia liioittelusta.

Rauhan tultua Calamnius matkusti syksyllä 1721 Tukholmaan, missä sinne paenneet Turun akatemian professorit totesivat hänen teologiset tietonsa riittäviksi, ja hänet vihittiin papiksi Strängnäsissä, koska Turun piispa oli kuollut. Vihkimisen yhteydessä Gabriel Calamnius lienee määrätty Kalajoen kirkkoherran apulaiseksi, ja Pohjanmaalle palattuaan hän toimi tiettävästi edelleen Ylivieskassa, kunnes sinne nimitettiin oma kappalainen 1722.

Vuonna 1724 Calamnius nimitettiin Kalajoen pitäjänapulaiseksi ja 1726 saman pitäjän kappalaiseksi. Hän sai sittemmin varapastorin arvonimen. Calamniuksen kuoleman jälkeen julkaistiin 1755 kokoelma hänen tilapäislainojaan. Gabriel Calamnius kuoli nähtävästi huulisyöpään mentyään Vaasaan lääkärinhoitoa saamaan.


Vanhemmat
Haapajärven kappalainen Josef Gabrielinpoika Calamnius ja Elin Thorwöste

Puoliso
Ängermanlannissa syksyllä 1721 Katarina Forbus, syntynyt 1690 tai 1691, kuollut 13.6.1748 Kalajoki, vanhemmat Siikajoen kirkkoherra Johannes Johanneksenpoika Forbus ja Maria Antintytär Ulstadius

Sukunimi
Calamnius

Etunimi
Gabriel Josefinpoika

Ammatti
kappalainen, varapastori

Syntymäaika ja -paikka
20.9.1695 Haapajärvi

Kuolinaika ja -paikka
25.5.1754 Vaasa

Kirjoittaja
Pentti Virrankoski

Tekstin lähde
Keskipohjalaisia Elämäkertoja. Kokkola, 1995