Tapio Paatsola (vas.) opastamassa Jukka Kulhan ja Jukka Määtän työskentelyä. Rouva Leena keskellä. Paatsolan perheyhtiö tekee Keiteleellä murtohälyttimiä Koutajärven entisessä koulurakennuksessa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 13.10.1977.
Isäntä Martti Laulainen Koutajärven Paavolassa esittelee Keiteleen pappilasta tuotua vilja-aittaa ja sen mahtavaa avainta. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 29.7.1976.
Keiteleen Hamulan kalastuskunnan kokouksessa oli yhtenä asiana Iso-Ahvenisen laittaminen kalanpoikasten luonnonvaraiseksi kasvatuslammeksi. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 4.5.1972.
Jätevesipumppaamon ensimmäinen laajennusvaihe on käynnistynyt. Vasemmalta Vesiura Oy:n rakennusmestari Markku Intke, Kauko Ollikainen ja Niilo Saastamoinen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 3.11.1977.
Kaatuneiden muistopäivä. Kunnan, seurakunnan ja kansalaisjärjestöjen seppeleen sankariristille laskivat Aarne Saastamoinen ja Yrjö Vuorela. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 19.5.1971.
Sotainvalidien naisjaoston kokouksessa luovutti Taimi Härkin Keitele-täkänän naisjaoston ensimmäiselle kunniajäsenelle Elina Koikkalaiselle. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 4.2.1971.
Sotainvalidien paikallisen osaston naisjaoston varapuheenjohtaja Maija Hokkanen luovuttamassa Keitele-täkänää Sofia Saastamoiselle 50-vuotispäivänään. Takana puoliso Ilmari Saastamoinen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 23.3.1972.
Autoliiton Pielaveden osaston järjestämänä pidettiin Keiteleellä suunnistus- ja tarkkuusharjoitusajot. Paavo Janhunen (seisomassa) ja Hannu Hytönen (autossa) lähtötunnelmissa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 23.10.1975.
Seurakunnan 100-vuotisjuhlissa kunniamerkkien jako pitkäaikaisille luottamusmiehille. Vasemmalla Aaro Hetejoki, Jooseppi Heikkinen, Emil Malinen, Veikko Jauhiainen, Juho Tossavainen, Vilho Tossavainen, Rauni Tiitinen, Reino Savolainen ja Jaakko…
Seurakunnan 100-vuotisjuhlatervehdysten vastaanottajina Sirkku Tynkkynen, Hanna Ruotsalainen ja Reino Savolainen. Puhumassa Vellamo Paananen. Keiteleen seurakunnan perustamispäätös on annettu 4.12.1871. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 13.1.1972.
Asunto Oy Pikonhaka 1 otettiin vastaan 22.2.1973. Vastaanottajana oli Keiteleen Hakatoimikunta puheenjohtajansa Osmo Kärkkäisen johdolla. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 1.3.1973.
Panihida Keiteleen Hiekan hautausmaalla 17.10.1977. Vasemmalla Julia Häkkinen, Veera Eevala, Yrjö Vainikka, Klaudia Vornanen, Olavi Kuusela ja Isä Panteleimon.
Keiteleen kehittämisryhmä Tauno Tarvaista lukuunottamatta. Vasemmalta Aarne Saastamoinen, Osmo Kärkkäinen, Reino Saastamoinen ja Yrjö Jääskeläinen. Yrittäjien viikko päättyi paneelikeskusteluun. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 25.10.1973.