Aineistot (yhteensä 41)

  • Avainsanat: yrittäjät

Asentaja Toivo Hämäläinen ja perhe: Rva Sanni, tytär Mervi ja koira Alpertti. Hämäläinen on Keiteleen Yrittäjäin perustajajäsen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 28.10.1971.

Valokuvaaja Eero Ahokas työvälineiden kanssa. Foto-Eero -liike toimi Tenhun talossa. Pielaveden ja Keiteleen sanomissa 29.5.1975.

Elektroniikka-asentaja Kari Raunio avannut pääasiassa asiakkaiden kodeissa liikkuvan radio- ja televisiokorjaustoiminnan. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 28.5.1970.

1928
Tunnettua historioitsijaa, professoria ja Hämeenlinnan kaupungin historioiden kirjoittajaa K. O. Lindeqvistiä pyydettiin myös Hämeenlinnan käsityöläis- ja tehtailijayhdistyksen historiikin kirjoittajaksi. Tämäkin teos ilmestyi vasta tekijänsä…

1930-luvun alussa otettu kihlakuva esittää Impi ja Vilho Perttilää. Impi oli Matilda ja Viljam Nikkilän tytär ja Vilho Selma ja Oskari Perttilän poika. Naarkosken saha, mylly ja sähkövoimalaitos siirtyivät Vilho ja Impi Perttilän omistukseen vuonna…

Tapio Paatsola (vas.) opastamassa Jukka Kulhan ja Jukka Määtän työskentelyä. Rouva Leena keskellä. Paatsolan perheyhtiö tekee Keiteleellä murtohälyttimiä Koutajärven entisessä koulurakennuksessa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 13.10.1977.

K-Valinta Jokinen Keiteleellä täytti viisi vuotta 16.5. Kauppias Meeri Jokista onnittelee Keiteleen Yrittäjien yhdistyksen sihteeri Anja Kinnunen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 25.5.1978.

Katajavalmiste. Oikealla Pauli Paananen, Osmo Kärkkäinen ja Johannes Virolainen.

Katri Röytiö avasi tilitoimiston osuusmeijerin konttorihuoneessa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 22.10.1970.

Apteekkari Vieno Frisk kiinnittämässä Yrittäjäin liiton hopeista ansiomerkkiä kauppias Tossavaiselle. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 29.10.1970.

Kauppias Juho Tossavainen (oik.) ja myymälänhoitaja Matti Tossavainen uudistetussa liikkeessä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 12.12.1969.

Keiteleen Kauppa vaihtoi omistajaa. Vasemmalla myyjä Leena Turiigin, kauppias Pertti Väätäinen ja Aura Väätäinen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 12/1968.

Keiteleen Yrittäjien yrittäjäilta Puikkarinhovissa. Yrittäjäin keskusliiton hopeisen ansiomerkin saivat Pauli Paananen ja Emil Tikkanen. Pronssiset merkit saivat Veikko Matikainen, Toivo Hämäläinen, Reino Nuutinen ja Väinö Paananen. Pielaveden ja…

Apteekkari Vieno Frisk (oik.), toiminnanjohtaja Matti Tossavainen, sekä liikkeenharjoittajat Pauli Paananen ja Eemil Tikkanen allekirjoittamassa perustamissopimusta. Keiteleelle perustettiin paikkakunnan yksityisyrittäjien oma yhdistys, joka sai…

Isä Veikko Haara hioo maalattavan auton pintaa, mutta neljävuotias Timo on kiinnostuneempi kuvaamisesta. Korjaamo- ja maalaushalli Kummunkylällä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 28.7.1977.

Kosmetologi Ritva Utriainen avasi liikkeen nimeltä Leila Tenhun taloon vastapäätä puhelinkeskusta. Asiakkaana keskuksenhoitaja Elma Raatikainen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 11.7.1969.

Koutajärven koululle uudet yrittäjät. Rauni ja Jorma Juvonen. Koutajärven lomakylä.

Reino Pulkkinen Vuonamon Peltoahossa kurkkusatoa korjaamassa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 21.7.1977.

Sisäkuva Laulaisen verstaasta 1963.

Ompelija Liisa Saastamoinen kotoisin Tossavanlahden Koivusaaresta. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 12.11.1970.

Puuseppä Taisto Meurasalo. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 26.10.1972.

Keiteleen Puutyö Laulainen laajennuksen jälkeen.

Saimi Kauppinen, kotitalousteknikko ja kerhoneuvoja. Keiteleen Kukka ja Seppele. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 22.10.1970.

Lasten päiväkoti Muksula sai television lahjana Keiteleen Yksityisyrittäjät ry:ltä. Vasemmalta Pauli Paananen, Raimo Laulainen ja Pentti Sirkeinen. Lahjoituksen otti vastaan lasten päiväkodin johtaja Ulla Nakari. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa…

Autoilija Antero Leskinen (vas.) asioimassa uudessa kellosepänliikkeessä. Taustalla kelloseppä Kaarlo Salminen ja Aino Salminen. Kellosepänliike avattiin H. Tenhun taloon. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 26.3.1970.

Väinö Paananen (vas.) apurinsa Heikki Räihän kanssa rajapyykkien kimpussa. Paanasen valimo valmistaa viemäriputkia, kaivonrenkaita- ja kansia, rumpunrenkaita, aitapylväitä, rajapyykkejä yms. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 28.10.1971.

Seija ja Matti Partanen avasivat valokuvausliikkeen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 24.12.1970.

Keiteleen tuoreimmat yrittäjät Hannu Niskanen (oik.) ja Jari Kinnunen liikkeensä avajaispäivän tohinassa. Entinen Väri ja Tarvike-liike on nyt Väri- ja urheiluliike Niskanen Ky. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 7.7.1977.

Veljestupa on vaihtanut omistajaa. Paikallinen sotainvalidiosasto luopui kahvilan pidosta ja myi sen pitkään kahvilan vastaavana hoitajana ja emäntänä toimineelle Ritva Laukkaselle. Avajaispäivänä vieraita kävi pitkin päivää. Tässä ovat vuorossa…

Ensimmäisessä kuvassa on Viljam Nikkilä (1878-1954) ja toisessa Matilda Nikkilä (o.s. Peltonen) (1886-1961). Kolmannessa kuvassa vietetään Viljam Nikkilän syntymäpäiviä 1950-luvun alussa. Viljam ja Matilda seisovat kuvan keskellä, pöydän…
 
Koneluettavat metatiedot: