Aineistot (yhteensä 5)

  • Aihe on tarkasti "Huuhkaja"

Ahvenjärven savotalla oli kymmenen hevosta ja kolmekymmentä miestä. Maasto oli korkeaa ja vaarallista sekä hevosille että miehille. Leimikot tehtiin harvoiksi. Kaadettavat puut olivat jykevää tukkitavaraa ja vanhimmatkin, kaadetuksi määrätyt puut…

1984-10-11
Inarissa oli vähän varsinaista ansiotyötä tekeviä ihmisiä. Ihmiset saivat toimeentulonsa kalastamalla, riekonpyynnillä ja harjoittamalla poronhoitoa. Inarin suolasiikaa toimitettiin puupytyissä Rovaniemelle myyntiin.

1985-11-13
1900-luvun alussa Inarissa turvauduttiin vaivojen hoidossa luonnonmenetelmiin. Pihkaa käytettiin yleisesti haavan hoitoon ja hammassärkyyn. Tuohenjulmulla parannettiin pieniä haavoja ja sitä käytettiin myös ajoksen hoidossa. Lämpimään saaviin mentiin…

1984-10-9
Talvet olivat lumisia ja kylmiä. Kesäaikaan oli kovia ukonilmoja, ukkonen sytytti runsaasti metsäpaloja. Sammutustyö oli raskasta. Sammutustyöhön oli miesten lähdettävä vaikka kesken omien heinätöiden. Tulvat olivat suuria ja kun jäät lähtivät…

Tuomas Rönkkö oli hurja mies ja hänelle tapahtui elämän varrella kaikenlaisía sattumuksia. Tarinassa kerrotaan kuinka Rönkkö kokoaa Ivalosta joukkoja punakaartilaisten riveihin ja johtaa heitä Murmanskiin. Murmanskista hän päätyy erinäisten…
 
Koneluettavat metatiedot: