Kirjailija ja lehtimies Kyösti Wilkuna (1879-1922) pyrki hahmottamaan Suomen historiaa kansallisesta näkökulmasta. Pienoisromaani Suomalainen linnanneiti josta tuli kuningatar kertoo Kristiina Abrahamintyttären ja Ruotsin kuningas Kaarle Knuutinpojan…
Pyhäjärvinen seppä ja suutari Elias Tuoriniemi (1772-1840) hallitsi myös runoilun taidon. Vanhin hänen jälkipolville säilyneistä runoistaan Lystillinen laulu suuresta tupakan puutteesta tarkastelee Suomen sodan (1808-09) aikaista tupakkapulaa ja sen…
Oululaissyntyinen Kaarlo Kramsu (1855-1895) työskenteli sanomalehtimiehenä ja opettajana. Hän kirjoitti kaksi runokokoelmaa, jotka ilmestyivät vuosina 1878 ja 1887. Kokoelmilla oli yhteinen nimi, Runoelmia, ja neljätoista yhteistä runoa.
Gustaf Toppelius (1786–1864) teki merkittävän elämäntyön lääkärinä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hän oli mm. perustamassa Oulun läänin talousseuraa ja toimi taustavaikuttajana Oulun Wiikko-Sanomissa.
Teuvo Pakkala (1862-1925) oli Minna Canthin ohella suomalaisen kirjallisuuden ensimmäinen merkittävä realisti, joka kuvasi kaupunkilaisten arkitodellisuutta.
Hilja Liinamaa (1876-1935, v:sta 1899 Pärssinen) oli keskeinen vaikuttaja sosiaalidemokraattisessa työväenliikkeessä 1900-luvun alkupuolella. SDP:n kansanedustajana hän keskittyi naisten ja lasten yhteiskunnallisen aseman kohentamiseen.
Lassi Luntenius kertoo juoposta ja pahanilkisestä haudankaivajasta, jonka keijukaiset käännyttävät hyveiden tielle. Tapahtumien miljöönä on Oulu ”kauan, kauan aikaa tätä ennen – niin kauan aikaa, että juttu mahtaa olla tosi”.
Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa
