Aineistot (yhteensä 7)

  • Aihe on tarkasti "Norja"

Petsamosta lähdettiin evakkoon Norjan puolelle, vähän sen jälkeen koko Petsamo paloi. Välirauhan jälkeen palattiin takaisin Suomeen. 

1984
Ivalojokivarren asukkailla ei ollut joutoaikaa. Joutessaan he rakensivat veneitä, rekiä ja saaveja. Tuotteet myytiin Norjaan, mutta ne piti jättää keskentekoisiksi, joilloin niistä ei tarvinnut maksaa tullimaksua. Myös karvakenkiä myytiin.

1985-10-22
Haastateltava muistelee sota-ajan tapahtumia Petsamon seuduilla, saksalaisia ja venäläisiä, sekä evakkoonlähtöä Norjan puolelle.

1984-10-9
Haastateltavan isällä oli Törmäsessä kauppa, jossa myytiin elintarvikkeita, joita ei itse voitu tuottaa, esimerkiksi jauhoja, sokeria, suolaa ja makeisia sekä tupakkaa ja jonkin verran vaatetavaraa. Tavarat tuotiin Norjasta ja Rovaniemeltä,…

1802
Italialainen tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbi (1773–1846) matkasi vuosina 1798-1799 Suomen ja Lapin halki Nordkappiin, Euroopan pohjoisimpaan kärkeen. Kolme vuotta myöhemmin hän julkaisi retkestään laajan englanninkielisen teoksen, jossa hän…

1802
Travels-teoksen toisessa osassa matkataan Muonionjokea ja Palojokea pitkin Jäämeren rannikolle ja sieltä edelleen purjehtien Nordkappiin. Lappia koskevan matkakuvauksen jälkeen seuraa laaja osasto ”Yleisiä ja sekalaisia tietoja Lapista” (General and…

1984-10-11
Inarilaiset kävivät Norjan puolella vaihtamassa voita ja poronlihaa suolaan, sokeriin ja kahviin. Inari oli tullivapaa alue, Norjasta tuotuja elintarvikkeita ei saanut viedä eteenpäin Sodankylään. Puhakka, joka jäi kiinni kahvin salakuljetuksesta…
 
Koneluettavat metatiedot: