Aineistot (yhteensä 13)

  • Aihe on tarkasti "Pukkila"

2014
Seurantalo on valmistunut syksyllä 1936 ja sen on suunnitellut arkkitehti Heikki Siikonen. Taloa laajennettiin vuonna 1967 lisäämällä 9x15 metrin pituinen jatke kaksikerroksisena. (Lähde: Martti Saaristo: Pukkilan historia. Järvenpää 1985: Lehtikarin…

2016-07-05
Lasse Sipiläinen (s. 1933) muistelee aikaansa sotilaspoikana Pukkilan suojeluskunnan poikaosastossa. Haastattelijana Pertti Hyrylä.

Valokuvassa Teikarinmäen ilmavalvontatorni.

Talvisodan aikana sotilaspojat tarkkailivat mahdollisia desantteja.…

Sipiläisen talon rauniot. Talo tuhoutui 1920-luvun lopulla tulipalossa. Sen paikalle rakennettiin uusi kiinteistö, jossa toimi muun muassa kauppa.

Kirkonkylän reunalla sijaitsevalla Pukkilanmäellä otettu valokuva. Kuva otettu todennäköisesti 1920-luvulla.

Todennäköisesti 1950-luvulla otettu ilmakuva Pukkilanmäestä. Kuvan keskellä kulkee Keskustie.

Savijoen raittiusseurantalolla ovat vuosien saatossa soittaneet lukuisat artistit ja yhtyeet, kuten Markku Aro, Dallapé, Danny, Irwin Goodman, Eino Grön, Katri Helena, Matti ja Teppo sekä Reijo Taipale. Vieraskirjoihin on tallentunut heidän hauskoja…

Kirkonkylän kansakoulun luokkakuva, todennäköisesti 1940-luvun lopulta. Otettu seurantalon mäellä.
Kuvassa eturivissä Seija Saarinen (vas.), Hilkka Kajaluoto, Anja Kuusimurto, Marja Oksa, Saara Iivonen, Anja Kuusi, Terttu Virtanen, Leena Bäckmann,…

Tiedostossa on otteita Mäntsälän ja ympäristön v. 1941-1942 puhelinluettelosta, kuten Pukkilan kirkonkylän, Kanteleen ja Torpinkylän puhelinnumerot.

Kesäinen kuva, jossa nainen ja poika istuvat puisen tynnyrin päällä. Vaatteet ovat ajan tyylin mukaiset ja poika pitää hattua kädessään. Taustalla on juhannusruusu täydessä kukassa ja vanhaa hirsirakennuksen seinää sekä pärekattoa näkyvissä. Kuvassa…

Kuvassa on emäntä Alli Heikkilä (Virtanen) Puutulan pihassa taustalla valtoimenaan kukkiva juhannusruusu. Hänellä on yllään Jurvan kansallispuku.

Kuvassa on Hilma Ollilan (Kakko) kaivo n. 1920-luvulla Torpissa. Kaivon katos on huvimajamainen ja tukevarakenteinen aitauksineen ja sen lattialle noustaan niittytasosta. Katto on neljälappeinen pärekatto ja huipulla on terävä kärkikoriste, josta…

Valokuvassa Alli Heikkilä (Virtanen) poseeraa kuvaajalle hangella istuen. Hän on riisunut hanskansa ja koskettelee lumikiteitä. Vieressä ovat ajan mukaiset puusukset siteineen ja suksisauvat. Allin hiihtovaatteissa on erikoisia turkisyksityiskohtia.…

Kuvassa Lauri ja Alli Virtanen kukkivan omenapuun alla Pukkilan Torpin Puutulassa n. vuonna 1930.
 
Koneluettavat metatiedot: