Aineistot (yhteensä 10)

  • Aihe on tarkasti "kullankaivu"

1980
Niilo Rauhalan muistele 35 vuotta kestänyttä elämäänsä kullankaivajana Lemmenjoella Martti Timosen ja Seppo J. Partasen tuottamassa kaksiosaisessa radio-ohjelmassa v. 1985.  Nipa kertoo kuinka kultaryntäys Lemmenjoelle alkoi v. 1949 ja miten…

1985
Haastateltava on tullut Lemmenjoelle kultaa kaivamaan isänsä kanssa vuonna 1948. Tuolloin niinsanottu kultaryntäys kesti noin 5 - 6 vuotta laantuakseen sitten ja alkoi uudelleen 1970-luvun loppupuolella kun kullan hinta nousi. Osa kullankaivajista…

1985
Lapin kullankaivajien liiton puheenjohtaja Jaakko Kangasniemi kertoo haastatteluussa minkälainen vaikutus kullankaivuulla on ollut Lemmenjoen kansalispuiston syntyyn ja luontoon. Konekaivuun aloittaminen luonnonpuistossa toi mukanaan uusia haasteita…

1970
Parhaaksi kullankaivuupaikaksi osoittautui Moberginoja, josta tuli kesän palkka. Kuivallakurulla yksityiset kaivajat toimivat myös Ivalojoki Oy:n leivissä. Laaniojan Kuivakuru oli ja olisi edelleen hyvä kultapaikka, toteavat vanhat kultamiehet.…

"Kun se tullee, niin se tullee, tai kun ei tule, ei tule", toteaa Reino Lehtinen muistellessaan kullankaivuureissujaan Sotajoella. Reino oli huuhtonut kultaa Helsingistä tuleen kaverinsa kanssa alkukesästa Sotajoella, mutta tulos oli ollut…

1981
Kullankaivaja Matti Kullervo Korhosen haastattelu Tukholmassa kesällä 1981 hänen urastaan kullankaivajana Lemmenjoella, kaivinkoneen hankkimisesta, velkaantumisesta ja sen jälkeisistä seikkailuista maailmalla.

Niilo Ranttila kertoo Lemmenjoen kullan löytymisestä syyskuussa 1945 ja sitä seuranneesta kultaryntäyksen tapahtumista. Lemmenjoen kultaryntäys ajoittui vuosille 1948-1950 ja parhaimmillaan kultaa oli kaivamassa jopa 200 henkeä. Monet olivat…

1984
Muualta tulleita kullankaivajia saattoi olla jopa enemmän kuin paikallisia. He viettivät Inarissa kesäkauden ja lähtivät usein talveksi kotiseuduilleen.

2012-09-23
Monet Kyrönkylän miehet rikastuivat ensimmäisen maailmansodan jälkeen kullankaivuulla. Erityisen onnekas oli Nilla Kyrö, joka rakensi saamillaan ansioilla aluksi ison talon ja sen jälkeen vielä kaupan. Kultaa löytyi erityisen paljon Hangasojalta,…

1984
Rieston Jaakko oli selvännäkijä Sompiosta. Hän ennusti Tuomas Törmäselle, että tämän tuleva vaimo löytyisi hyvinkin läheltä ja olisi lappalainen. Tuomas ei ennustuksesta innostunut. Ennustus kuitenkin kävi toteen.
 
Koneluettavat metatiedot: