Lappala. Keitele, Sulkavanjärvi. Lappala ns. Lappanen on kantatila, josta on lohkottu mm. Järventauksen tila. Vanha päärakennus on rakennettu vuonna 1900.
Laturetkellä 3.2.1935. Opettajana Pitkänen. Mukana ahkerat hiihtäjät: Maija Jäntti, Liisa Simonen, Airi Laukkanen, Irja Pellikka, Elsa Reininsalo, Laimi ja Enni Paananen, Toini Jäntti, Veera, Emil ja Voitto Vesterinen, Martti Kuhlman ja Pauli…
Einari Väisänen (vas.), Marja-Leena Pironetti ja Jorma Syrjäläinen siirtämässä tavaroita uuteen liikkeeseen. Lee Cooper-farkkushop aloittaa keskustassa entisessä Mikkilän liiketalossa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 21.10.1976.
Veikko Hänninen Raija -tyttärensä kanssa totesivat mittanauhan avulla lehmuksen ympärysmitaksi 3,7 metriä. Viisihaaraisen lehmus sijaitsee Kummunkylän Heikkilässä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 25.9.1975.
Lehto. Keitele, Vuonamo. Tila on vanha sukutila ja ns. kantatila. Vesteristen suvulle tilan osti Johan Vesterinen 1875. Päärakennus rakennettu 1925-26 aikana.
Keiteleen lentopalloturneen voittajat. Metsämiesten joukkueessa pelasivat Eino Jauhiainen, Pentti Julkunen, Reijo Saviranta, Eero Korpela, Ilmari Saastamoinen, Antti Samppala, Antti Kekkonen, Kalle Ikäläinen ja Olavi Kananen. Pielaveden ja Keiteleen…
Keiteleen liikenne- ja nuorisotyölautakuntien liikennekilpailu, johon osallistui 33 autoilijaa ja kaksi mopedistia. Autosarjan matkan pituus oli 41 km ja siihen kuului 10 rastia. Lisäksi oli kirjallinen koe päätepisteessä kirkonkylän koululla.…
Viitasaari-Keitele liikennekilpailu. Paras keiteleläinen autoilijapari Hannu Hytönen-Jarmo Hytönen jätti ehjäksi ”autotallin” seinän. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 22.9.1977.
Liimarakenteen aloitus 7.2.1975. Kuvassa vasemmalta Seppo Ahonen, oikohöylällä Osmo Kärkkäinen ja maaherra Risto Hölttä. Takana seisomassa toimitusjohtaja Paavo Lampinen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 13.2.1975
Kauko Vainikainen (vas.) ja Kari Ikäläinen sekundääripalkkia naulaamassa. Liimarakenne Oy uusin tulokas Keiteleen teollisuuskylässä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 29.5.1975.
Liimarakenteelta eroava tuotantopäällikkö Markku Käkelä saa halauksen konttoripäällikkö Paula Airastolta. Tilannetta seuraavat Kaarina Ikonen (vas.) ja Aune Paananen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 18.8.1977.
Liimarakenteen aloitus 7.2.1975. Kuvassa vasemmalta Seppo Ahonen, oikohöylällä Osmo Kärkkäinen ja maaherra Risto Hölttä. Takana seisomassa toimitusjohtaja Paavo Lampinen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 13.2.1975
Liimarakenteen käynnistys helmikuussa 1975. Vasemmalla Erkki Karhunen, Osmo Kärkkäinen, maaherra Risto Hölttä, toim.joht. Paavo Lampinen ja Seppo Ahonen. Pielaveden ja Keiteleen sanomissa 13.2.1975
Liimarakenne Oy:n toiminta laajeni käsittämään myös alihankintatöitä rantasalmelaiselle Vainio-Puhju Oy:lle. Keiteleellä valmistetaan mäntylevyjä Rantasalmella koottavia ja vientiin meneviä kirjahyllystöjä varten. Urpo Kosti (oik.) ja Kauko Jurvanen…
Rouvat Liisa Leskinen (vas.) ja Aira Pasanen palvelevat asiakkaita grillissä. Autoilija M. Leskinen on avannut grillikioskin Osuuskassan vanhassa toimitalossa. Avauspäivä oli 14.11. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 21.11.1969.
Veteraanit lippuvartiossa sankarihaudoilla. Sotaveteraanit ja rintamamiesveteraanit viettämässä yhteistä kirkkopyhää ja -juhlaa. Vasemmalta Jaakko Halmirinne? Eino Heikkinen, Pentti Saastamoinen, Arttu Laukkanen, Veikko Partanen, Kalle Jauhiainen,…
Lossi sai väistyä uuden Vuonamonsalmen sillan valmistuttua syksyllä 1969. Koskisen pojat Harri ja Jyrki ylittävät Vuonamonsalmen viimeisiä kertoja lossilla. Kuva Arvi Koskinen.
Luokkakuva vuodelta 1962. Kuvassa: Leena Nyyssönen, Maija-Liisa Ikäläinen, Seppo Tossavainen, Eino Metso, Risto ja Kari Kumpulainen, Matti K. Nuutinen ja Heikki Sorjonen. Kuvaaja ei tiedossa.
Kovana hevosmiehenä tunnettu Luveahon Reittu Utriainen menehtyi vuonna 1970 Säviällä jäätyään rekensä kanssa soralastissa olleen kuorma-auton alle. Kuva Kyösti Kauhanen.