Teos on taiteilijakirja. Teos koostuu grafiikanlehdistä, jotka on sijoitettu valokuvien tapaan albumiin. Ruskeat nahkakannet ja messinkinen lukkolaite. Uniikkikappale.
Kultaseppä Aarne Alhonen on sikäli erikoinen kullankaivaja, ettei hän etsi Lemmenjoelta kultaa vaan korukiviä. Kesät kuluvat vanhojen kullankaivuupaikkojen seulonnassa ja kivien lisäksi jokunen kultahippukin on tarttunut lapioon. Lapin korukivistä…
Koski-orkesteri kuvattiin ilmeisesti 1930-luvulla. Kuvassa vasemmalta lähtien Lauri Alestalo (viulu), Viljo Oksa (rummut), Sakari Salonen (hanuri) ja Reino Sandell (banjo).
Rummuissa olevan kuvan arvellaan olevan taiteilija Paul Hakasteen…
Ilmakuvia Suomisen tehtaan ja Koskilinnan alueelta 1950-luvun lopulta. Alimmassa kuvassa Suomisen tehdas näkyy kuvan yläreunassa. Seuratalo Karhula on kuvan oikealla laidalla.
Kosmetologi Ritva Utriainen avasi liikkeen nimeltä Leila Tenhun taloon vastapäätä puhelinkeskusta. Asiakkaana keskuksenhoitaja Elma Raatikainen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 11.7.1969.
Kertoja muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan Salmijärvellä. Äiti oli jäänyt leskeksi, lapsia oli yksitoista. Norjalaiset ostivat metsiä ja puut uitettin Paatsjokea pitkin. Perheen pojat olivat vuoronperään savotoissa, välillä hevonen sai levätä…
Teos on taiteilijakirja. Haitarikirja, jonka kansina on lastenkenkien huopapohjalliset ja sivujen muoto on pohjallisten muoto. Kansiin kiinnitetty pienet tupsut. Toisen puolen sivuilla on vesivärein maalattuja iltaisia metsämaisemia, toiset puolet…
Kotikuusen kuiskehia ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1884 Edlundin kustantamana. Teos sisältää aiemmin erillisinä ilmestyneet kertomukset Kuuselan kukka (1872), Kaksois-veljekset (1870), Muistoja Naantalista (1874), Mäkelän Liisu (1880),…
Eino Leino kirjoitti "Kotimaiseman" 14-vuotiaana lukiolaisena lapsuudenkodissaan Hövelössä, Paltamossa. Oulujärven välittömässä läheisyydessä sijaitseva Hövelö on sama maatila, jolla Elias Lönnrot asui Kajaanin vuosinaan.
Kotimaisen työn liitto perustettiin Tampereella vuonna 1912. Tuolloin Suomi oli Venäjän monikansalliseen imperiumiin kuuluva suuriruhtinaskunta. Kotimaisen Työn Liitto oli osa Suomen itsenäistymispyrkimystä. Liitto perustettiin kotimaisen…