Aineisto
Kellon kylän Mariasta
Dublin Core
Tekijä
Nimeke
Kellon kylän Mariasta
Aihe
Kuvaus
Suomen kirjallisuus kertoo Heikki Väänäsen olleen “täydellinen boheemi, levoton vaeltaja ja liiaksi viinan tuttu”. Elantonsa hän hankki kiertelevänä viuluniekkana ja runonlaulajana, joka saattoi tehdä runon mistä aiheesta tahansa, vaikka ei osannut itse lukea tai kirjoittaa. Parhaiten Väänänen muistetaan kuolintapansa vuoksi. Hän menehtyi kuumaan leivinuuniin, jonne oli kömpinyt humalassa nukkumaan.
Kellon kylän Mariasta on varoitusruno, jonka aihe on tyypillinen kansanrunoille: lihallinen synti turmelee omantunnon ja sitä myöten ulkoisenkin hipiän.
Kellon kylän Mariasta on varoitusruno, jonka aihe on tyypillinen kansanrunoille: lihallinen synti turmelee omantunnon ja sitä myöten ulkoisenkin hipiän.
Julkaisija
Luontiajankohta
1889
Julkistamisajankohta
2007
Lähde
Helsinki :SKS : Teoksessa Kahdeksantoista runoniekkaa: valikoima Korhosen, Lyytisen, Makkosen, Kymäläisen, Puhakan, Räikkösen y.m. runoja ja lauluja. Toim. Kustavi Grotenfelt.
Kieli
Identifiointitunnus
URN:NBN:fi-fe201502031345
Formaatti
Teksti/PDF
Kokoelma
Viittaus
Väänänen, Heikki, “Kellon kylän Mariasta,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 21. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/120924.