Aineisto

Kappale Kainuun puutavaraliikkeen historiaa : oululaisten omistaman Ämmäkosken vesisahan lopettaminen ja sen historiallinen häätöpäätös

Dublin Core

Nimeke

Kappale Kainuun puutavaraliikkeen historiaa : oululaisten omistaman Ämmäkosken vesisahan lopettaminen ja sen historiallinen häätöpäätös

Kuvaus

Ämmän eli Kajaanin vesisahan historiaa. Kajaanin kaupungin vierellä oleva Ämmän sahalaitos sai laillisen perustamisluvan vuonna 1844.

Vuonna 1861 oli Kajaanin kihlakuntaan tullut lisää kolme sahaa, Myllyrannan (Paltamo) saha ja kaksi kotitarvesahaa Hyrynsalmen pitäjään.

Kaupunki yritti häätää sahalaitosta ajanmukaisempien teollisuusyritysten tieltä, mutta sahan alueen maanomistajista tuli oikeuskiista. Sahanomistajat Snellman ja Weckman puolustautuivat väittämällä, että sahan perustajalle kirkkoherra Wegeliukselle oli vakuutettu omistusoikeus sahaan ja että sahan alue ei ollut kaupungille lahjoitettua maata. Lopulta historiallisia papereita tutkittuaan antoi pormestari G. Enwald päätöksen, että "kauppias Snellmanin ja luutnantti Weckmanin on poistettava sahalaitos ja jätettävä riidanalainen alue Kajaanin kaupungin vapaaseen hallintaan".

Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomissa numero 141/1935. Kirjoittajana Henrik Vilhelm (Wille) Claudelin.

Julkaisija

Luontiajankohta

1935

Aineiston välittäjä

Kajaanin kaupunginkirjasto

Julkistamisajankohta

2018

Kieli

Formaatti

Teksti/PDF

Alueellinen kattavuus

Ajallinen kattavuus

1800-luku

Viittaus

Claudelin, Henrik Vilhelm, “Kappale Kainuun puutavaraliikkeen historiaa : oululaisten omistaman Ämmäkosken vesisahan lopettaminen ja sen historiallinen häätöpäätös,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 25. huhtikuuta 2019, https://digi.kirjastot.fi/items/show/125865.
 

Kappale Kainuun puutavaraliikkeen historiaa.pdf

Geolocation