Aineisto

Tuulos

Dublin Core

Nimeke

Tuulos

Kuvaus

Tuuloksen monikuvakortti 1900-luvun alusta kuvaa pitäjän nähtävyyksiä. Kortin lähettäjä "Liisa" kertoo kuva-aiheista seuraavasti: "Tällä kortilla näet palasen Tuulosta, nim. kirkon ja sen vieressä huvila 'Turvala'. Sen alla järven ja lopuksi osan Syrjäntaustan kylää. Koulusta otettiin kuva myös, mutta se ei tullut tähän korttiin ja se oli vähän vahinko."
Syrjäntaka on kylä Tuuloksessa ja Tuuloksen entinen kuntakeskus. Kylä paloi lähes kokonaan sisällissodan loppuvaiheissa käydyssä Syrjäntaan taistelussa. Järvikuva lienee Suolijärveltä. Tuuloksen kirkon rakennuttamisen aloitti todennäköisesti Sairialan kartanon herra Knut Posse 1480-luvulla. Pyhälle Birgitalle omistetun harmaakivikirkon arvellaan valmistuneen viimeistään vuonna 1520. Kellotapulin rakensi Martti Jaakonpoika vuonna 1780. Vain 200-paikkainen Tuuloksen kirkko on Suomen pienimpiä keskiaikaisia harmaakivikirkkoja. Turvala on Sairialan kylässä sijaitseva huvila, jonka edustava päärakennus on peräisin 1870-luvulta. Turvalan rakennutti taiteilija Hjalmar Munsterhjelmin veli Rikard Munsterhjelm. Munsterhjelmien suku omisti Tuuloksen Juttilassa sijaitsevan Toivoniemen kartanon 1800-luvun alusta vuoteen 1909. Munsterhjelmien jälkeen Turvalassa vietti kesiään Helena Boucht, ja vuodesta 1922 huvila on ollut Albert Eerolan suvun hallussa.

Luontiajankohta

1900-luku (vuosikymmen)
viimeistään 1909

Julkistamisajankohta

2016-05

Lähde

Helsinki : O.-Y. Launis A.-B.

Kieli

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121147079

Provenienssi

Pauli Riihilahden yksityiskokoelma

Formaatti

Kuva/JPEG

Mittasuhteet

1 postikortti, vaaka 9 x 14 cm

Kokoelma

Viittaus

“Tuulos,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 12. lokakuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134283.
 

Tiedostot

https://digi.kirjastot.fi/files/repository/7ce49b7da82408ad44489595ede9affb.jpg
https://digi.kirjastot.fi/files/repository/40d44c0795cb0823dfb95403073b6076.jpg