Aineistot (yhteensä 9)

  • Avainsanat: Tuulos

1900
Arkkitehti Emil Olanderin laatimat Häppölän kauppa- ja asuinrakennuksen piirustukset ovat vuodelta 1900. Rakennusta on myöhemmin korjattu ja laajennettu, mm. jatkettu lisärakennuksella 1920-luvulla. Rakennus oli Häppölän suvun hallussa 1980-luvulle…

1881
Ruotsin valtakunnassa perittiin sotien takia ylimääräisiä veroja. Suurimpia näistä olivat ns. Elfsborgin lunnaat, jotka perittiin veroina vuonna 1571, kun Ruotsin valtio joutui lunastamaan Elfsborgin linnan sen vallanneilta tanskalaisilta. Lunnaat…

1918
Lähes koko Syrjäntaan kylä tuhoutui kansalaissodassa Syrjäntaan taistelussa huhtikuussa 1918. Ennen sotaa kylässä oli ollut yli kolmekymmentä taloa maantien varrella. Hämeen läänin maanviljelysseuran rakennusmestari E. A. Talpo suunnitteli…

1902
Vuonna 1902 yli kahdella sadalla hämeenlinnalaisella yksityishenkilöllä, liikkeellä ja virastolla oli puhelin käytössään. Hämeenlinnan puhelinnumeroiden lisäksi luetteloon sisältyvät Hattulan, Hauhon, Iittalan, Lammin, Leppäkosken, Maatialan, Rengon,…

1986
Tuuloksen työväenyhdistys Alku perustettiin vuonna 1905. Kaksi vuotta myöhemmin perustettiin rakennusrahasto oman talon rakentamista varten. Tontti vuokrattiin Pohjoisten kartanolta vuonna 1908, ja Lammilta Ronnin kylästä Heikkilältä ostettiin talo,…

1920-luku
Postikorttikuvassa on Tuuloksen Sairialan kylän rakennuksia Suolijärven länsipuolella, nykyisen Luopioistentien varrella. Suolijärven takana näkyy Toivaalan kylässä kolme Eerolan taloa ja aivan metsänreunassa Rapoo. Kuvan vasemmassa alanurkassa on…

1900-luku (vuosikymmen)
Tuuloksen monikuvakortti 1900-luvun alusta kuvaa pitäjän nähtävyyksiä. Kortin lähettäjä "Liisa" kertoo kuva-aiheista seuraavasti: "Tällä kortilla näet palasen Tuulosta, nim. kirkon ja sen vieressä huvila 'Turvala'. Sen alla järven ja lopuksi osan…

1910-luku
Suolijärven pohjoispäästä lähtevä Sairialanjoki kulkee läpi Sairialan, Tuuloksen vanhan, keskiaikaisen kyläkeskuksen. Tuuloslampien, Kylänjoen, Leheen ja Kopsjoen kautta vesireitti jatkuu Pyhäjärveen. Sairialan kylä on Tuuloksen vanhinta…

1910-luku
Toivaalan kylä sijaitsee Tuuloksessa Suolijärven itäpuolella. Ensimaininta Toivaalasta vanhoissa asiakirjoissa on vuodelta 1433. Toivaalan keskiaikainen kylätontti sijaitsee Eerolan tilan mailla. Postikorttikuvassa 1900-luvun alun Toivaalan kylä on…
 
Koneluettavat metatiedot: