Aineisto

Suomi - Evon metsistä

Dublin Core

Nimeke

Suomi - Evon metsistä

Vaihtoehtoinen nimeke

Finland - Från Evois skogar
Gruss aus Finland

Kuvaus

Evon kruununmetsä syntyi isojaon jälkeen 1770-luvulla, kun jakamatta jääneet alueet jäivät kruunun omaisuudeksi. Metsien yhteiskäyttö ja haaskaaminen kuitenkin jatkui edelleen. Vuonna 1851 säädettiin metsälaki ja Evon kruununmetsiinkin lähetettiin metsänvartijoita, joiden asuinpaikoiksi perustettiin kahdeksan kruununmetsätorppaa. Metsälakia laadittaessa huomattiin myös alan koulutuksen puute Suomessa, ja vuonna 1858 Evolle perustettiinkin metsäopisto Rautjärvien väliselle kannakselle. Myös metsänvartijakoulu tuli Evolle vuonna 1876, ja se jäi edelleen Lammille korkeimman metsäopetuksen siirryttyä Helsinkiin vuonna 1908. Vallitsevia metsätyyppejä Evon alueella ovat tuoreet ja kuivahkot kankaat. 1900-luvun alussa Evon metsät olivat kaskenpolton jäljiltä lehtipuuvaltaisia. Evon metsistä löytyy kaikenlaisia alueita, koskemattomista aarnialueista puistomaisiin metsiköihin asti. Nykyisin Evo on osa Natura 2000 -verkostoa.

Luontiajankohta

1900-luku (vuosikymmen)
viimeistään 1903

Julkistamisajankohta

2016-05

Lähde

Tampere : Isak Julin'in Kustannusliike ja Kirjakauppa

Kieli

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121147080

Provenienssi

Pauli Riihilahden yksityiskokoelma

Formaatti

Kuva/JPEG

Mittasuhteet

1 postikortti, pysty 14 x 9 cm

Kokoelma

Viittaus

“Suomi - Evon metsistä,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 9. lokakuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134284.
 

Tiedostot

https://digi.kirjastot.fi/files/repository/f6e56dc6b2f08cc1f7d125fa43f2e0e7.jpg