Aineisto
Lammi
Dublin Core
Nimeke
Lammi
Kuvaus
Lammin keskaikainen harmaakivikirkko muistuttaa tyylillisesti Hollolan, Vanajan ja Sääksmäen kirkkoja. Varsinkin päätyjen tiilikoristelussa on paljon samoja aineksia. Lammin kirkon länsipäädyssä on myös iso goottilainen pyöröikkuna, itäpäädyssä taas kauniisti profiloitu kuori-ikkuna. Länsipäädyn harmaakivimuurauksen pinnassa on lisäksi kaksi myllynkiveä, mikä on varsin poikkeuksellista. Näihin myllynkiviin littyy vanha kansantarina, jonka mukaan Lammin kirkko on jättiläisten muuraama. Jättiläisten ollessa työn touhussa kirkon ohi kulki matkalaisia, joilla oli mukanaan kaksi myllynkiveä. Kun he pysähtyivät lepuuttamaan hevosiaan kirkon kohdalla, jättiläinen otti myllynkivet ja muurasi ne kirkon päätyyn. Lammin kirkkomaata ympäröi 1780-luvulla rakennettu kiviaita, jonka kulmassa on muurattu hautahuone. Lammin kirkko on valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö.
Julkaisija
Luontiajankohta
1930-luku
viimeistään 1939
Julkistamisajankohta
2016-05
Kieli
Identifiointitunnus
URN:NBN:fi-fe2019121147092
Provenienssi
Pauli Riihilahden yksityiskokoelma
Formaatti
Kuva/JPEG
Mittasuhteet
1 postikortti, vaaka 9 x 14 com
Kokoelma
Viittaus
“Lammi,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 21. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134299.