Aineisto

Lammin kirkko

Dublin Core

Tekijä

Nimeke

Lammin kirkko

Vaihtoehtoinen nimeke

Lampis kyrka

Kuvaus

Lammin keskiaikainen harmaakivikirkko on kuvattu tähän postikorttiin eteläseinustan asehuoneen puolelta. Asehuoneen oven yläpuolella on pyöreä ikkuna ja päätykolmiossa ulkoinen saarnastuoli, josta voitiin saarnata kesäaikaan ja lukea esim. viranomaisten tiedonantoja tai muita kuulutuksia. Kuvassa näkyvä kellotapuli rakennettiin sisällissodassa palaneen tapulin tilalle. Uusi kellotapuli muistuttaa palanutta tapulia, mutta sen alaosa rakennettiin kuitenkin puun sijasta graniitista. Kellotapuli on kolminivelinen ja pohjaltaan nelikulmainen. Kahdella sivulla on pyörökaariset pariovet kirkkorakennuksen pääoven kohdalla, joten avattuina ne muodostavat kirkon porttikäytävän. Tapulin sivuseinissä on kaksi pientä pyörökaarista ikkunaa. Puisen kellohuoneen kaikilla sivuilla on parioviset ääniluukut ja kellotornin huipulla kahdeksankulmainen lyhty, jonka katon ylin osa on sipulinmuotoinen. Tulipalon jälkeen tapuliin saatiin uudet kellot Viipurista Papulan kasarmin lakkautetusta sotilaskirkosta, josta kolme suurinta kelloa lahjoitettiin Lammille.

Luontiajankohta

1930-luku
viimeistään 1938

Julkistamisajankohta

2016-05

Kieli

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121147096

Provenienssi

Pauli Riihilahden kokoelma

Formaatti

Kuva/JPEG

Mittasuhteet

1 postikortti, pysty 15 x 10 cm

Kokoelma

Viittaus

Foto Iffland, “Lammin kirkko,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 21. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134303.
 

Tiedostot

https://digi.kirjastot.fi/files/repository/fc289d53fd25eb791e6bfe88d288ee9b.jpg