Aineisto

Rauhankatu 12:n pihamaa vuonna 1917

Dublin Core

Nimeke

Rauhankatu 12:n pihamaa vuonna 1917

Kuvaus

Rauhankatu 12:ssa sijaitsevan yksikerroksisen puutalon tarkkaa rakennusvuotta ei tiedetä. On mahdollista, että talo on pystytetty uudelleen vuoden 1832 tulipalon jälkeen. Lasimestari Lars Åström oli saanut tontin haltuunsa vuonna 1806. Sen jälkeen omistajia oli useita, kunnes vuonna 1919 Hämeen Sanomat hankki tontin omistukseensa. Rauhankadun puoleisessa rakennuksessa toimi kirjapaino. Toimitus ja konttori sijaitsivat samalla tontilla Hallituskadun puoleisessa matalassa puurakennuksessa, ns. "pilvenpiirtäjässä". Talon seuraava omistaja 1920-luvun lopulta lähtien oli Hämeenlinnan raittiusseura, ja myös monet muut yhdistykset käyttivät taloa tuohon aikaan. Päiväkotitoiminta Rauhankadulla alkoi vuonna 1966 aluksi Mannerheimin lastensuojeluliiton hoitamana. Vuodesta 1978 päiväkoti on ollut kaupungin vastuulla. Talokin on ollut kaupungin omistuksessa vuodesta 1976. Rakennusta on korotettu ja jatkettu eteläpäästä 1930-luvulla.

Luontiajankohta

1917

Aineiston välittäjä

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Julkistamisajankohta

2015-05

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121147242

Provenienssi

Suomalainen kirjakauppa, Hämeenlinna

Formaatti

Kuva/JPEG

Mittasuhteet

1 postikortti, vaaka, 9 x 14 cm

Kokoelma

Viittaus

“Rauhankatu 12:n pihamaa vuonna 1917,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 21. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134376.
 

Tiedostot

https://digi.kirjastot.fi/files/repository/1eedc86577432aecb45a872167b61aad.jpg

Geolocation