Aineisto
Kirkko - Hämeenlinna
Dublin Core
Tekijä
Nimeke
Kirkko - Hämeenlinna
Vaihtoehtoinen nimeke
Kyrkan - Tavastehus
Kuvaus
Postikortti Hämeenlinnan kirkosta on luultavasti painettu 1900-luvun alussa, mutta valokuva on otettu jo aikaisemmin, mahdollisesti vuonna 1888. Samasta kuvasta on ilmestynyt muitakin postikorttiversioita, mm. A. Alopaeuksen kirjakaupan painattamana 1890-luvulla. Kirkko on kuvassa vielä alkuperäisessä asussaan. Ruotsin kuningas Kustaa III lahjoitti 1700-lopulla köyhälle Hämeenlinnan seurakunnalle 4000 riikintaaleria hallintokaupungin arvolle sopivan kirkon saamiseksi vastikään uudelle paikalle siirrettyyn kaupunkiin. Kirkon paikaksi oli Axel Magnus Arbinin laatimassa asemakaavassa määrätty torin ylälaita. Aluksi paikalle suunniteltiin keskitornillista ristikirkkoa, mutta kuningas valitsi lopulta oman hoviarkkitehtinsa Louis Jean Desprez’n suunnitelman. Hämeenlinnan kirkosta tulikin antiikin esikuvien mukainen rotunda, pyöreä, kupolilla varustettu kirkkorakennus, jossa myös alttari oli keskellä kirkkosalia ja porrasmaisesti kohoavat penkit sen ympärillä. Kirkon sisämaalaus toteutettiin vuonna 1828. Arkkitehti Desprez oli tehnyt suunnitelmia myös kellotorniksi, mutta torni rakennettiin kuitenkin vasta vuonna 1837 intendentinkonttorissa tehdyn suunnitelman mukaan. Ennen sitä kellotornin tilalla oli vanhasta kaupungista siirretty tapuli, joka tuhoutui Hämeenlinnan palossa vuonna 1831.
Julkaisija
Luontiajankohta
1890-luku
Julkistamisajankohta
2015-04
Lähde
Julkaistu painettuna: Imp. K. F. Björkbom.
Identifiointitunnus
URN:NBN:fi-fe2019121147451
Provenienssi
Hämeenlinnan postimerkkikerho ry. (Matti Parkkosen yksityiskokoelma)
Formaatti
Kuva/JPEG
Mittasuhteet
1 postikortti, vaaka, 9 x 14 cm
Kokoelma
Viittaus
Hjertzell, Fritz, “Kirkko - Hämeenlinna,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 19. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134528.