Aineisto

Piirteitä Hämeenlinnan suomalaisen tyttökoulun, jatkoluokkien ja yhteiskoulun toiminnasta

Dublin Core

Tekijä

Nimeke

Piirteitä Hämeenlinnan suomalaisen tyttökoulun, jatkoluokkien ja yhteiskoulun toiminnasta

Kuvaus

Hämeenlinnan nomaalilyseon opettajat perustivat vuonna 1875 tyttöjä varten suomenkielisen valmistavan koulu todettuaan, että tytöille ei ollut kaupungissa saatavissa suuomenkielistä oppikoulutasoista opetusta. Syyskuun 1. päivänä 1878 aloitti sitten toimintansa varsinainen Hämeenlinnan suomalainen tyttökoulu. Elokuussa 1900 senaatti myönsi luvan perustaa koulun yhteyteen jatkoluokat, joiden suorittaminen mahdollisti tytöille myös ylioppilastutkinnon ja pääsyn yliopistoon. Suomalainen tyttökoulu muutettiin asteittain yhteiskouluksi vuoteen 1909 mennessä. Vuodesta 1937 lähtien se on tunnettu Hämeenlinnan yhteiskoulun nimellä. Tämän historiikin kirjoittaja rovasti Verneri Vartia (1867–1941) toimi Hämeenlinnan suomalaisen yhteiskoulun johtajana koulun täyttäessä 50 vuotta vuonna 1928.

Luontiajankohta

1928

Julkistamisajankohta

2015-04

Lähde

Julkaistu kirjassa: Hämeenlinnan suomalainen tyttökoulu ja yhteiskoulu 1878–1928. - Hämeenlinna 1928.

Kieli

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121146896

Provenienssi

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Formaatti

Teksti/PDF

Mittasuhteet

12 sivua

Kokoelma

Viittaus

Vartia, Verneri, “Piirteitä Hämeenlinnan suomalaisen tyttökoulun, jatkoluokkien ja yhteiskoulun toiminnasta,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 18. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134666.
 

Tiedostot

https://digi.kirjastot.fi/files/repository/69a7969042b80016c510f8e81dcc256e.pdf