Aineistot (yhteensä 10734)

Henrik Renqvist (alk. Heikki Kukkonen, 1. elokuuta 1789 Ilomantsi – 5. marraskuuta 1866) oli suomalainen kirkonmies ja herätysjohtaja, Karjalan rukoilevaisliikkeen perustaja, uskonnollinen kirjailija ja kirjankustantaja. Hän myös suomensi…

1989
Ivalossa rakennettiin koulua. Koululla oli hevosmies Karigasniemeltä, joka hoiti hevostaan huonosti, eikä koskaan pessyt sitä. Hevonen oli vaalea ja likaisena rumannäköinen. Niinpä pojat maalasivat hevosen eräänä yönä. Toisessa tarinassa Kahma yritti…

1989
Portin suku on lähtöisin Sodankylän puolelta, Porttikoskelta. Suku on alunperin ollut Mattila, mutta muutettu Portiksi. Norjassa on paljon Portin sukua. Sinne ovat ihmiset menneet aikanaan, kun kalastukseen on tarvittu työväkeä myös Suomesta. Osa…

1989
Taka-Lapin kaupan perustaminen Petsamoon oli vaikeaa. Petsamossa oli jo yksi kauppa, mutta se oli paikallisille asukkaille hinnoiltaan liian kallis. Taka-Lapille ei löytynyt tonttia ennen kuin kertoja järjesti kauppaa varten tontin yksityiseltä.

Saksalaisten liikehdintä ennen toisen maailmansodan syttymistä aiheutti Petsamossa kuten muuallakin levottomuutta väestön keskuudessa. Sodan sytyttyä asukkaat evakuoitiin sotarintamalta. Väliarauhan aikana palattiin takaisin kotiseudulle, jossa talot…

Haastateltava kertoo kalastuksesta Petsamovuonolla. Vuosi 1932 oli mahtava sillivuosi, silloin tuli kerrankin 600 kg yhdestä verkosta. Höyhenjärven vihainen emäntä oli leski, kunnes sitten meni yhteen Martti Sarre -nimisen saamelaisen kanssa.Elämä ei…

Haastateltava muistelee keitä asui Salmijärven rannalla ennen 1920-lukua. Salmijärvellä oli useita suomalaisia sukuja ja taloja ja myös jonkin verran norjalaisia.

Kertoja muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan Salmijärvellä. Äiti oli jäänyt leskeksi, lapsia oli yksitoista. Norjalaiset ostivat metsiä ja puut uitettin Paatsjokea pitkin. Perheen pojat olivat vuoronperään savotoissa, välillä hevonen sai levätä…

Henrik Pontoppidan (1857–1943) oli tanskalainen kirjailija. Hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1917.

Alkuperäinen tanskankielinen teos Isbjørnen : et portræt ilmestyi vuonna 1887. Suomentajan nimeä ei harmi kyllä niteestä…

Avainsanat: ,

1989
Pappi saarnasi kirkossa, että kuka ainoansa antaa se kymmenkertaisesti palkitaan. Papilla oli kymmenen lehmää ja köyhällä lukkarilla yksi. Lukkari lahjoitti omansa pois ja tuli kymmenkertaisesti palkituksi, juuri kuten pappi oli saarnannut.

1989
Kertoja kävi koulua Petkulassa, asui asuntolassa ja pääsi jouluna käymään kotona. Koulussa opetettiin kirjoittamista ja lukemista. Asuntolan valvoja kuulusteli läksyt.  Jos oppilas ei osannut läksyjä, hän ei saanut ruokaa.

2012
Teos on taiteilijakirja. Teoksen pohjana vanha kanneton kirja. Kirjan keskelle on leikattu pyöreä aukko, joka jatkuu suipentuen läpi kirjan. Leikatut sivut yhteen liimattuna sisältyvät teokseen. Uniikkikappale.

Avainsanat:

2012
Teos on taiteilijakirja. Teoksen pohjana vanha kanneton kirja. Kirjan keskelle on leikattu soikea aukko, joka jatkuu suipentuen läpi kirjan. Leikatut sivut yhteen liimattuna sisältyvät teokseen. Uniikkikappale.

Avainsanat:

2012
Teos on taiteilijakirja. Teos koostuu torniksi asetelluista, toisiinsa nipuiksi (yht. 4 kpl) liimatuista vanhoista kirjoista leikellyistä sivuista, sekä rustiikkisesta vellikellosta.

Avainsanat:

2014
Teos on taiteilijakirja. Puiseen sokkeliin kiinnitetty vanha kanneton kirja, jonka sivut liimattu toisiinsa. Teoksessa paristolla toimiva kellon koneisto, joka pyörittää siihen viisareiden sijaan kiinnitettyä höyhentä. Signeerattu kpl.

Avainsanat:

1989
Teos on taiteilijakirja. Teos on ulkoasultaan haitarikirja. Sisältää valokuvia Lontoon esikaupungeista sekä kalligrafiaa. Kotelo ruskeaa pahvia. Teksti vain englanniksi.

Avainsanat:

1942
Tunnettu viipurilainen makeistehdas Pohjola-Koitto siirsi toimintansa Hämeenlinnaan talvisodan alettua. Vuoden 1942 hinnastossa esitellään tehtaan makeisvalikoima karamelleista suklaarasioihin. Hinnat ovat Kansanhuoltoministeriön määräämiä.

2007
Teoksesta on digitoitu vain kartanoita, julkisia rakennuksia ja Mäntsälän yleistä historiaa esittelevät osiot.

Avainsanat:

1992
Arbetarinstitutin 1992 keräämiä vanhoja valokuvia Vaasasta, painettu kartongille
Gamla fotografier samlade av Arbetarinstitutet 1992, tryckta på kartong

Merikaupunki Vaasa
Sjöstaden Vasa

Kalaranta
Fiskstranden

Palon jälkeen 1852
Efter…

2008
Teos on taiteilijakirja. Kuvituksena Bernadette Planchenaultin 9 kissa-aiheista kuivaneulakaiverrosta. Tekstinä 1500-luvulla Ranskassa eläneen runoilijan Joachim Du Bellayn kissa-aiheinen runo. Punaiset kannet, kannessa vain tekstin tekijän ja…

Avainsanat:

Käkeläntien ja Erkontien kulmaus, vasemmalla Helppis, Hepokatti ja Untamon liiketalo.

1960
Lahden - Loviisan leveäraiteinen rata avattiin liikenteelle 2.5.1960. Juhlajunan(lättähatun) kyydissä juhlavieraita vas. Jukka Luukkanen, Kalevi Mäkelä, Berglund, Vilho Sihvola ja Esa Koivusilta.
 
Koneluettavat metatiedot: