Artikkeli esittelee Sotkamon kappalaisen, myöhemmin Siikajoen kirkkoherran, Samuel Bohmin jälkeläisiä. Samuel Bohm, lukkarin poika Oulusta, syntyi 20. toukokuuta 1732, pääsi ylioppilaaksi 1751, vihittiin papiksi 1758, toimi Sotkamon kappalaisena…
13. huhtikuuta 1872 julkaistiin kuopiolaisessa Tapio-lehdessä Sotkamosta 29.3. lähetetty kirje, jonka kopio sittemmin julkaistiin tässä artikkelissa. Kirjeessä kerrotaan muun muassa, että velat valtiolle on vihdoin saatu maksettua, kirkolliset ja…
Vaakakuva on otettu Porvoonjoella Eskolan talon kohdalla. Taustalla näkyvät Teikarinmäki ja Hyrylänmäki. Veneessä istuvat Elvi Vaha (vas.), Ida Aarnio, Manasse Majander, Irma Aarnio ja Anselmi Aarnio. Kuva on ilmeisesti 1920- ja 1930-luvun…
Päijänne-lehdessä heinäkuusta joulukuuhun 1878 ilmestynyt Minna Canthin nimimerkillä Wilja suomentama kertomus, tekijänä Emilie Tegtmeyer. Suomennoksen otsikkona on "Sovitettu. Novelli. Mukaelemalla suom. Wilja" ja se ilmestyi Päijänne-lehden vuoden…
Teos on taiteilijakirja. Teoksen kuvissa kauhua ja paniikkimaista tunnelmaa. Serigrafia-tekniikka. Julkaisija: Le Dernier Cri, Marseille. Painos 200 kpl.
Paperiarkki, jossa on aluksi runo ja sen jälkeen katkelma spiritistisestä istunnosta. Istunnon päivämäärä on 26.8.1893. Paperiin on merkitty myös istuntoon osallistuneet.
Auto-onnettomuuden uhria (Seppo Heikkilä) vielä naurattaa, mutta auttajat Oiva Saastamoinen (vas.), Lea Huhta ja Antero Leskinen ovat huolestuneimpia potilaan tilasta. Ensiapunäytös Suomen Punaisen Ristin satavuotisohjelmassa. Pielaveden ja Keiteleen…
Teos on taiteilijakirja. Tekstitön julkaisu. Tummansinisellä ohuella viivalla tehtyjä psykedeelisiä piirroksia vaalealla pohjalla ja päinvastoin. Kuviot täyttävät sivut laidasta laitaan. Kuvat piirretty Beninissä. Painos 600 kappaletta.
Teos on taiteilijakirja. Sisältää neljä offsetpainettua valokuvaa (irtolehtiä) ja Rabbe Enckellin runon ruotsiksi ja suomeksi. Teos on taiteilijan ensimmäinen kuvateos. Signeerattu ja numeroitu kappale (8/50).
Teos on taiteilijakirja. Teoksen muoto kirjahyllymäinen. Viiden hyllyn keskellä alaspäin suureneva reikä. Pohjalla pystyssä 10 hammastikkua, joista yksi maalattu mustaksi. Kokonaisuus muistuttaa sudenkuoppaa, johon voi ajatella lukijan putoavan. …
Teos on taiteilijakirja. Pahvikantisen kirjasen lehdillä sitaatteja Irving Stonen teoksesta The Agony and the Ecstacy. Takakannen sisäpinnalle liimattu pieni kivi.
Teos on taiteilijakirja. Käsinsidottu teos koostuu numeroimattomista aukeamista sekä taiteltavista lehdistä, jotka sisältävät koho- ja käsinpainettua tekstiä ja kuvitusta. Kappalenumero 6/6.
Sudenpyynti on kärsivällisyyttä vaativaa hommaa. Niinpä poromiehet, joilla ei ollut aikaa susijahtiin kirjoittivat Koppelossa asuvalle ammattimetsästäjälle Nikodemus Peltoselle susilaumoista, jotka olivat hyökänneet porojen kimppuun. Peltonen oli…
Sudenraudat (4_201 Honkajoki, Kirkonkylä). Honkajoen museon esine nro 201. Valmistettu raudasta. Muodoltaan kehämäinen. Laukaisumekanismi, jolla susi jää jalastaan tai päästään loukkuun kahden hammastetun rautakaaren väliin. Terät ovat hieman…
Sukkuu niinku Kaanaa keskenään –muisteludraamassa tehdään aikamatka Kaanaaseen ennen ja jälkeen Nesteen öljynjalostamon rakentamisen. Eristyksissä olleelle Kaanaanmaalle merkitsi valtavaa muutosta jalostamon ja sinne Raisionlahden poikki johtavan…
Suksenvalmistajakurssin opettajia ja kunnan edustajia. Vasemmalla kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Yrjö Jääskeläinen, valtuuston puheenjohtaja Aarne Saastamoinen, terveyssisar Sirkkaliisa Raatikainen, opettaja Asko Järvinen, kunnanjohtaja Osmo…
Autoilijat Arvo Strandman (vas.) ja Tatu Strandman (oik.) keskustelemassa rakennusmestari Sulo Ylöstalon kanssa kuljetuksista. Suksitehdashallin pohjatyöt on suoritettu. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 2.9.1971.
Kuoronjohtaja Väinö Hynnisen päiväkirjamerkinnät ovat vuosilta 1961 ja 1962. Pukkilalaiset osallistuivat Sulasolin (Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto ry) kirkkokonsertteihin.
Teos on taiteilijakirja. Teokseen kuuluu kaksi koteloa, joiden sisällä on kirja. Mustalla kankaalla päällystetyn kotelon sivussa lukituslaitteena puutikku. Sisällä musta, nauhoin ja ompelein "vangittu" kirja, kannessa rikottu peili. Valkoisen…